Uunijuurekset
Täällä on iskenyt käsityökärpänen taas pitkästä aikaa. No, oikeastaan syynä minun käsityömättömyyteeni on ollut se, että olen olettanut kissojen olevan vastaan minun puikkojen kilkutustani ja langan pyörittelyä. Mutta nyt taitaa meidän kissat olla jo sen verran vanhempia ja viisaampia, ettei äidin kässä harrastus ole enään mikään ylitsepääsemätön este. Niin siis, huomasin tässä, että omatekemät siivousliinat ovat huvenneet siihen malliin, että uusia saisi alkaa taasen tekemään. Kyselin tältä lähipiirissä kuinka heidän siisvousriepu tilanteensa oikein on ja tilauksia tuli jo sen verran, että äitee saa taasen kilkutella hyvällä omallatunnolla monen monta tiskirättiä. 1/2 kg porkkanalantteja 1/2 kg punajuurilohkoja 1 iso punasipuli 1 rkl sipulijauhetta 2 rkl timjamia 1 tl ruususuolaa 2 rkl öljyä Tarjoiluun: lehtipersiljaa Leikkaa juurekset. Sekoita juurekset ja mausteet sekä öljy sekaisin kulhossa. Kaada juurekset uunivuokaan tai airfyeriin. Paista airfyerissä tai kiertoilmauunissa 18