Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

Pakumatkalla ja Neuloosi

Kuva
  Aino Huilaja Pakumatkalla Oravanpyörästä poistunut uutisankkuri kertoo omakohtaisesti  matkastaan pakettiautolla läpi muuttuvan Euroopan. Mahtava kuvaus tienpäällisestä matkasta ja  kulkurielämästä koronan kolhimassa maailmassa. Pst: Aino Huilajalta on tullut jo jatko-osa pakumatka on saanut  kaverikseen paluumatkalla kirjan. Innolla odotan päästä aloittamaan kirjaa. ★★★★★ Tarinallinen tietokirja käsitöiden maailmasta. Huumorilla höystetty tarina kertoo koska neulominen oikeastaan syntyi ja  miksi neulomiseen on niin helppo hurahtaa. Perinteitä ja sukupolvia sekä uskontoja pohtivan teoksen edetessä valmistuu villapaita, jonka jokaisella kierroksella on oma tarinansa kerrottavana. Tämä ei nyt napannut minulle, vaikka käsityöimmeinen se olen ollut minäkin. Nyt vain on tullut neulottua todella vähän. ★★★☆☆

Paistinpotut

Kuva
Tänään niin kuin monena muunakin aamuna herään kukonlaulun aikaan siihen, että kissat makaavat sängyn jalkopäässä ja nuolevat tarmolla toisiaan puhtaaksi. Missä lie meidän sällit oikein öisin niin itsensä muka sotkevat, että äiteen jalkopäähän täytyy neljän viiden aikaan tämä operaatio usein tulla tekemään 😂 No, minä huono unisena en usein enää saa unta kissojen operaation jälkeen. Niin tänäänkin, heräilin sitten viiden aikoihin. Siispä nyt ennen hoidokeiden tuloa on pannari valmista ja sämpylätaikina valmista. Tänään ja huomenna saadaan sitten tuoretta sämpylää aamupalle sekä ruoalle. Keittelin tuossa viikolla perunoita ja porkkanoita ruoalle hieman enemmän. Näin saan meille mahtavat paistinperunat uunissa näistä valmiiksi kypsistä perunoista. Lohkoin perunat sekä porkkanat kuorineen päivineen. Sitten vain potut ja porkkanat leivinpaperin päälle pellille tai airfryeriin. Kaada öljyä kasvisten pinnalle sekä mausta ne. Itse laitoin mausteeksi valkosipulirouhetta, mustapippuria, paprika

Kasvispullat pippuri-kermakastikkeessa

Kuva
  Meillä alkaa pikku hiljaa olla vesivahinko takana päin. Keittiössämme on jo kaappeja paikoillaan ja eilen me olimme Murun kanssa ostamassa keittiöömme uuden tiskialtaan sekä hanan. Nämä on nyt ne mitä joudumme itse remontissa maksamaan, koska emme halunneet paikalleen enää vanhaa allasta sekä hanaa. Muut eli lattialaatat sekä työtasot korvaa sitten taloyhtiö. Tämän ruoan voi hyvin tehdä myös jauhelihasta, jos vain niin haluaa. Samoin jos sinulla ei ole leipäkuutioita voit laittaa tilalle esim. voileipäkeksin muruja tai korppujauhoja. Valmistin tosiaan viikonloppuna airfryerissä paahtoleipien reunoista maukkaita leipätikkuja, mutta ne menivät parempiin suihin,  ennen kun tajusin ottaa niistä valokuvia. Siispä nyt odotellaan ensi valmistus kertaan, että saan niistä teille juttua. 250 g vege jauhista 1 sipuli vajaa 1 dl valkosipuli leipätikkuja 1 dl  valion valmista sour cream & onion valmis kermaviili dippiä 1 kananmuna 1 kasvisliemikuutio 1 dl kaurakermaa Sekoita kaikki ainekset j

Kuhalettuset

Kuva
Hyrr, ulkona paukkuu pakkanen  ja on niin ihanaa olla vain sisällä  omien seinien sisällä. Vaikka kyllä tuo aurinkokin niin komeasti välillä paistaa. Muru on verikokeissa ja sydänfilmissä. Ensi viikolla kun hänellä on vuosi kontrolli. Vähän täällä jännitetään Murun lääkäriin menoa, kun jalat ovat aikas huonossa kunnossa. No, toivotaan nyt parasta, ettei Muru joudu jäämään sairaalaan. 300 g kuhafilee 1 tl ruususuolaa  1/2 tl sitruunapippuria 2 dl ruokakermaa 1 rkl tilliä 1 rkl sitruunamehua 1 kananmuna 2 rkl perunajauhoja juoksevaa margariinia paistamiseen Leikkaa kala kahteen tai kolmeen osaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita kalakuutiot monitoimikoneen kulhoon ja kaada kerma sekä muut aineet joukkoon. Soseuta kalaseos kuohkeaksi soseeksi. Ota seosta lusikalla tai kauhalla lettupannulle, jossa on margariinia. Paista pihvejä molemmin puolin, että pihvit saavat kauniin värin. Sinä olet oman elämäsi tähti pidä siis huoli loisteestasi Ystävyydellä -Tupu-

Täytetyt sämpylät

Kuva
  Tiedättekö sen tunteen kun olet niin onnellinen? Kaikki vain on niin hyvin,  olet rauhallinen ja onnellinen. Kävimme eilen ostamassa Mutsille uuden jääkaapin ja söimme Tampereen Lielahden Likessä  herkullisen seisovan pöydän lounaan Kokkipojassa . Jessös sentään, mikä ihana ruoka kokemus tämä oikein olikaan. Olen siis ennenkin kuullut kehuja Kokkipojan ruoasta, mutta nyt siitä on  omakohtaista kokemusta ja todellakin tämä on pelkkää plussaa. Jo alkupala oli mahtava salaattipöytä kraavi-, savulohineen sekä sienisalaatteineen. Saatikka siiten perunat, joita oli ainakin viittä eri sorttia ja sitten siihen aivan kotikutoista lihapullakastiketta riivi härästä, kuorrutettuihin kalakääryleihin. No, en nyt enempää ala hehkuttamaan ruokia... Koska tähän menisi vaikka ja kuinka aikaa. Meinaan vaan, kun jälkkäreitäkin oli kolmea aivan ihanaa sorttia. Pst: Tämä ei siis ollut maksettumainos, vaan yllätys hyökkäys Tampereen makumaailmaan. Olen alkanut tekemään jääkaappiin rasiaan valmiiksi sämpyl

Italianpata soijarouheesta

Kuva
Täällä sitä rampataan kahden kerroksen välissä. Tänäänkin on tullut käytyä omalla asunnolla peräti neljä kertaa. Ensin kävimme hoidokin kanssa näyttämässä asuntoamme uudelle hoidokki kokelaan perheelle. Laitoimme samalla kertaa pesukoneen päälle. Sitten haettiin tottahan toki pyykit tänne sijaiskotiin kuudenteen kerrokseen tuolta viidennestä kerroksesta. Seuraava kerta oli sitten kun kaikki hoidokit olivat lähteneet. Käyn siis katsomassa postin ja sen keittiön tilanteen. Nyt tuntuu, ettei siellä ole paljoa mitään tapahtunut. (No, kuivattavat varmaan niitä lattialaasteja kunnolla.) No, tämä viimeinen kerta oli tämän kyseisen ruoan teko vaiheessa, kun huomasin herne-maissi-paprikan olevankin alakerran pakasteessa. Että tallaista tämä meidän elämämme nyt oikein on. Eilenkin esimerkiksi etsin kissojen ja koirien kanssa tietokoneeni laturia alakerran asunnosta, mutta tulin siihen tulokseen, että laturi saa nyt rauhassa olla alakerrassa. Etsitään se sitten, kun saadaan keittiökalusteet sekä

Laina Karoliina Timonen

Kuva
  Laina   Karoliina Timonen Sivuja 416 Kirja kertoo tarinan Lainasta Kalle Päätalon vaimosta. Laina  kuljettaa lukijan läpi lumisen Tampereen päivänä, jonka päätteeksi romaanin päähenkilö eroaa aviomiehestään. Samalla matkataan Lainan omaan koskettavaan tarinaan: rakkauteen ja sen kaipuuseen, pettymyksiin ja pettämisiin sekä nuoruuden tapahtumiin, joilla on pitkät, loppuelämään vaikuttavat jäljet. Romaanin Laina on kirjaimellisesti lainassa. Monet ovat tutustuneet häneen Kalle Päätalon omaelämäkerrallisissa romaaneissa, joissa Laina on päähenkilön ensimmäinen vaimo. Hän on nainen, joka solmi sota-ajan avioliiton puolituntemattoman miehen kanssa kauan ennen tämän kirjailijauran alkua ja kuuluisuutta.  ★★★★★ Tämä kirja vei minut niin mukanaan. Välillä tuli kyllä niin kurjia juttuja, mutta silti kirja oli minusta hyvä. Aina ei tarvitse olla onnea ja auvoa. Matka minuksi vaatii monta mutkaa matkalle, jotta huomaa ne ihmiset joiden seurassa sielu soi  kauneimmat sävelet. Ystävyydellä Tupu

Joulun kirja vinkit nro: 3

Kuva
  Joulu Julian tyyliin Kristin Emilsson Sivuja  209 Julia vihaa joulua,  siksipä hän haluaa paeta sitä idylliseen kivitaloon Visbyhyn hoitamaan  Hamletti-kissaa. Saman tarjouksen saa myös Petter juuri eronnut Petter, jonka elämä on pelkästään väitöskirjan tekoa. Kaikki ei mene todellakaan putkeen, mutta eihän tätä tarinaa oltaisi edes kirjoitettu, jos elämä olisi niin helppoa. ★★★★☆ Taas tätä rakkautta ja ennalta arvattavuutta, Mutta niinhän ne varmaan ovat melkein kaikki jouluiset  kirjat, jos ei jännäreitä halua lukea. Jouluisia ongelmia Snowdoniassa Ensimmäinen - neljäsadventti Lilly Emme Tätä kirjasarjaa on neljä kappaletta eli jokaiselle adventille. Holly muuttaa Walesiin isoäitinsä vanhaan mökkiin. Samaan aikaan myös näyttelijä Chloe matkaa kissansa kanssa Snowdoniaan kissansa. Eikä kahta ilman kolmatta, vaan Ethan herää sairaalasta muistamatta mitään. Pian häntä jo epäillään poikaystävänsä murhaamisesta. Tästä alkaa kolmen naisen yhteinen elämä ja kunkin salaisuuksien ratkominen

Punajuuri fetapaistos ja viikon ruokalista

Kuva
Meillä oli Mumsku syömässä sunnuntaina. Kävimme myös kaupassa ostamassa Mumskulle talvitakki. Siksipä kokkailin hieman enemmän ruokaa. Tarkoitus kun oli, että syömään tulisi myös lapsemme. No, nyt mentiin näin pienellä määrällä ja uusimme  sunnuntailounaan parin viikon päästä uudestaan. Minä tykästyin tähän punajuuri-fetapaistokseen niin, että meinaan ostaa lisää punajuurta mitä pikimmiten. Minulle vaan kävi pieni lapsus ja laitoin suolaa ruokaan vaikka siinä oli  jo suolainen feta sekä kasvisliemikuutio, jossa oli suolaa itsessään. Siispä maistakaa ruokaa,  ettei siitä tule siian suolaista. Onneksi meillä oli makaronilaatikkoa, joka kompensoi suolaisen ruoan, kun ne vain sekoitti keskenään. 4-6 punajuurta pkt fetajuustoa 1 kasvisliemikuutio 1 dl smetanaa 2 dl kaurajuustokermaa n. 1/2 tl murskattua mustapippuria Raasta punajuuret ja murskaa feta punajuuri raasteen sekaan. Mausta paistos ja kaada joukkoon kaurakerma sekä smetana.  Sekoita kaikki huolella sekaisin ja paista uunissa 200 a

Tomaattinen vege jauhiskeitto

Kuva
  Mikä onkaan teidän perheen arjen pelastaja-ruoka? Se kiireessä kyhätty tai jopa edellispäivänä jo valmistettu, koska tiedät seuraavan päivän tuntien olevan kortilla.      Meidän perheessä näitä ruokia on monen monta, mutta lasten herkuiksi päätyy usein keittoruoat ja niitä meiltä löytyykin sitten joka viikko ainakin yksi kappale lapsille tarjoiltavaksi. Tämän helpommaksi ei elämä voi enää mennä. Pakasteesta valmis keittopussi ja muut ainekset valmiiksi, niin ruoka on suit sait valmista syötäväksi. 1 pss valmis keittoaineksia 1 1/2 l vettä 1 pkt vege jauhista 3-4 rkl jauhelihamaustetta 1 sipuli vajaa 1/2 dl tomaattipyreetä 1 tl rouhittua mustapippuria n.1 dl punaisia linssejä Paista vege jauhis pannulla sipuli silpun kanssa. Lisää joukkoon jauhelihamaustetta. Laita vesi kiehumaan kattilaan ja lisää sinne valmis pakaste keitto pussi. Lisää joukkoon hetken päästä myös jauhisseos ja tomaattipyree sekä huuhdellut linssit. Anna kiehua vielä noin puoli tuntia. Maista keittoa ja lisää tarvit

Valkosipuli- ja carry-juustoperunat

Kuva
Keittelin taasen tuttuun tapaani perunoita oikein tuplasti enemmän, että pääsin tekemään teille valkosipulisia- ja juustoisia perunoita. Tänään vielä tein lopuista keitetyistä perunoista meille hoitokeiden kanssa lihapullapyttipannua. Siihen tulee aina myös kasviksia sekä currya. Tuo curry on Murun lempimausteita ja siksi sitä meillä paljon käytetään. Valkosipuliperunat n. 1 kg keitettyä perunaa (kuorineen) 2-3 valkosipulinkynttä n. 1/2 tl ruususuolaa 1 tl paprikajauhetta 1 dl juustoraastetta 2 dl laktoositonta kermaa Lohko tai siivuta perunat ja murskaa valkosipulin kynnet. Laita uunivuoan pohjalle ensin perunoita sitten valkosipulimurskaa ja mausteita. Tee näin kerroksittain ja laita päälle vielä juustoraastetta. Ripottelin hieman juustoraastetta myös jokaiseen peruna-mauste välikköön. Paista uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on mukavan  kullankeltaisen värinen.   Curryiset-juustoperunat 1kg keitettyjä perunoita 1 pieni sipuli 1 valkosipulin kynsi 2 rkl juokseva

Jouluinen kirja pläjäys 2

Kuva
  Joulun hohtoa, joulun huolia Fiona Harper Sivuja 198 Tunnollinen yksinhuoltajaäiti on uupunut, mutta Joulusta on tullut Julietille pakkomielle. Julietin sisar Gemma taas on huoleton sinkku, joka ostaa rentouttavan joululoman trooppiselle saarelle. Kun sisaruksille tulee.  Tulee suunnitelmiin muutos- vaihdetaan joulut. Kumpikin sisaruksista saa aivan erilaisen joulun. ★★★★☆ Mukavaa kepeää luettavaa. Piristävää, kun aina ei tiedä mitä se loppu tuokaan tullessaan. Joulu yhdessä Nora Roberts Sivuja 240 Jason palaa lapsuudenkaupunkiinsa. Kaikki tuntuu olevan ennallaan. Onko Fait nainen jota hän nuorena rakastanut vielä kaupungissa? Monen monta kysymystä roikkuu ilman vastauksia. Voiko kuitenkin edes yhteinen joulu olla mahdollista? ★★★★☆ Tuttua ja  turvallista Nora Robertsia. Niin romanttista ja ennalta arvattavaa, mutta välillä tämäkin on sallittua

Kasvis-borssikeittoa ja punajuurien keittämistä

Kuva
  Ostin tuossa viime viikolla porkkanoita sekä punajuuria kilon pussit eurolla. Viikonlopun aikana keittelin sitten punajuuret kypsiksi tai oikeastaan isoimmat punajuuret jätin hieman napakoiksi ja pienimmät sitten taas olivat kypsiä. Näin voi käyttää kypsät punajuuret salaatteihin yms. ja ne napakammat raastoin sitten tähän borssikeittoon sekä viikolla tulevaan uunivuokaan. Näin napakatkin punajuuret tulevat kypsiksi. Vaikka ne napakatkin punajuuret ovat ihania narskuttaa esim. uunipunajuuret aurajuustolla. Ai, ettien että ihan vesi herahti kielelle. Mun on ehdottoman pakko ostaa lisää punajuuria heti, kun ne ovat onneksi usein tarjouksessa ja näin talvella. 1 kg punajuuria vettä Huuhdo punajuuret ja laita kattilaan. Kaada päälle vettä juuri sen verran että punajuuret peittyvät. Älä leikkaa punajuuren kantoja, varsia tai juurien päitä. Keitä punajuuria noin 30 minuuttia. Koita punajuuren kypsyyttä esim. Veitsen kärjellä. Jäähdytä punajuuret kylmässä vedessä. Anna punajuurien kuivua en

Kaslerpihvit ja herkullinen kermakastike

Kuva
  Tänään olen taasen herätty aikaisin. Vastapäisen kerrostalon ikkunoissakaan ei näy vielä elon merkkejä, vain jouluvalot loistava ikkunoista. Aloin katselamaan Yle areenasta syödään ja nautitaan sarjaa. Edessäni on jo toinen sitruuna-inkivääri tee kupillinen sekä pari leipää. Otan sitten hoidokeiden saavuttua vielä tuorepuuroa jääkaapista. Nyt kun aloin miettimään asiaa,  niin minulle ruoka ja siitä nauttiminen on tärkeää. Ruoan ulkonäkö on myös tärkeää samoin kattaus.  Tuohon kattaukseen tulee vain harvoin perehdyttyä tarpeeksi. On muka aina niin kiire, ettei siihen kerkeä käyttää aikaa. Tämä herkullinen kastike vie jokaisen ruokailijan sydämen. Seppelisyydessään tässä ei mitään erikoisia aineksia tarvita, vaan kaikki löytyy keittiön kaapeista. Isäinpäivä sunnuntaina minä heräsin hieman aikaisemmin ja paistelin pihvit sekä valmistin kastikkeen ennen Murun heräämistä. Jätin sitten pihvit kastikkeeseen ja vasta tuntia ennen ruokailua laitoin vuoan uuniin muhimaan. Pihveinä mulla oli oh

Voileipäkakkua ja vinkki vitonen

Kuva
  Meidän viikonloppuumme kuului joka toiseen lauantaihin suursiivous. Joka toinen viikonloppu mennään sitten hieman löysemmällä siivouksella tai siis silloin vaihdan lakanat ja pesen kaksi koneellista pyykkiä, (että onko se nyt sitten kevyempää siivousta?) Kävimme Murun ja Mutsin kanssa viime viikonloppu myös ulkona syömässä. Sitten viikoittaiset kauppareissut sekä muut kokkailut ensi viikkoa silmällä pitäen. Viime viikon euron kilon punajuuretkin on nyt keitelty ja kuorittu. Niistä saadaan tälle viikolle meille parikin herkullista ruokaa tarjolle. Lauantai iltasella tuli myös valmistettua isäinpäiväksi herkullinen  voileipäkakkurulla. Siitä olikin aikaa, kun viimeksi on tullut voileipäkakkua värkättyä. No, kun nyt aloin miettimään niin siitähän on tasan vuosi. Viime vuoden voikkarikakun söimmekin Murun pojan kanssa kaksin, koska Muru oli silloin kipeänä sängyn pohjalla. 2 dl laktoositonta kuohukermaa 400 g laktoositonta valkosipuli tuorejuustoa 200 g keittokinkkua 3 dl kasvislientä, (

Viikon budjettia ja ruokalistaa

Kuva
Se olisi sitten ensimmäistä viikko budjettia tiedossa tässä blogissa. Rahaa kului koko viikon törsäyksiin tasan 250 euroa. En voi millään ymmärtää miten tuo summa voi olla sentilleen tuo 250 euroa  eikä senttiäkään ali tai yli. Olen tuon 250 euroa koittanut pitää yleensäkin viikon budjettina, mutta en ole koskaan sitä katsellut kuinka tässä oikein mennään. Nyt haluan alkaa seuraamaan, kuinka paljon meidän perheessä oikein kuluu rahaa. Tähän 250 euroon kuuluu tälle viikolle siis Murun ja Mutsin kanssa ulkona syöminen noin 25 euroa, sekä 35 euron bensat ja noin 40 euron merinovilla housut. (Nyt saa kylmät tulla meikäläisellä on kahdet merinovillaiset housut.) Tähän samaiseen butjettiin kuuluu isäinpäivä voileipäkakun ainekset, mutta huomioikaa se, että meidän jääkaappi sekä pakastin on ollut ylenänkeensä täynnä kaikenlaisia majoneeseja, soosseja sekä muita ruokia. Meidän Muru se kun rakastaa soosseja yli kaiken. (Ja minä taas rakastan tuota minun Murua, mutta pysytäänpäs asiassa tämähän

Wilhelmiina keksejä ja isäinpäivää

Kuva
Mahtavan ihanaa isänpäivää  kaikille isille. Äh, tässä ollaan hoidokeiden kanssa värkätty isäinpäivä juttuja. Mikään ei nyt vain mene oikein putkeen. Kaikki ollaan tehty nyt kahteen kertaan. Keksit levisivät komeasti koko pelliliseksi valtavaksi yhdeksi keksiksi  ja savilautasemme ei oikein onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. No, nyt on kuitenkin asiat paremmalla tolalla ja saimme kuin saimmekin isäinpäivä jutut tehtyä. Wilhelmiina keksit 2 dl juoksevaa laktoositonta margariinia 1 keltuainen 2 dl luomu sokeria 2-3 rkl siirappia 6 dl gluteenitonta kaurajauhoa 1 tl soodaa 1 rkl vaniljasokeria Sekoita kaikki ainekset huolella sekaisin. Pyöritä taikinasta sormen kokoisia pötköjä pellille. Yhdelle pellille tulee laittaa vain kolme pötköä, ettei keksit liimaudu yhteen. Paista keksit uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä hetki pellillä ennen kuin leikkaat ne  vinottain paloiksi. Kaikkihan sen ties, meidän isä on  supermies. Onnea kaikki te isät -Tupu-