Lila coleslaw salaatti

Tänään oli rauhallinen aamu. Lapsia tuli vasta lähemmäs puoli yhdeksää ja seuraavat tulevat suoraan ulos yhdeksään. No, aamupala/ tee on nyt nautittu, Oton ruokasäkki (14kg) on jaettu pienempiin karkkikulhoihin ja kissat ovat saaneet aamu rahmnutuksensa sekä ruoan. Aamun tarotkortti on otettu ja nyt vain ulkotamineet niskaan ja ulos leikkimään ja jumppaamaan. Onneksi takapihallamme on seniorikuntosali ja saan siinä samalla lasten leikkiessä venyteltyä omat aamujumit pois kiristämästä. Onneksi tällekin päivälle on ruoat jo valmiina odottamassa, siispä innolla kohti uutta päivää. Muru toi meille tallaisen mukavan leikkurin. Mun vanha raastin hässäkkä alkoi olla jo eläke-iässä. No, nyt on ilo surautella kasviksia suikaleiksi ja raasteeksi, kun on kunnon pelit ja pensselit. 200 g valkokaalia 300 g punakaalia 1 punasipuli 1 dl majoneesia 1/2 dl kreikkalaista jogurttia 2 rkl sinappia 2 rkl sitruunamehua 1 tl sormisuolaa 1 tl rouhittua mustapippuria Raasta kaalit ja punasipuli. Sekoita maus