Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Avokado- ja yrttidipit

Kuva
Tänään täällä ollaan heräilty virkeänä pesty kaksi koneellista pyykkiä tai  siis toinen (lakana) koneellinen pyörii vielä. Ulkoiltiin lasten kanssa tuttuun tapaan tuolla takapihan seniori jumppapaikalla. Yleensä lähdemme aamupäivisin ulkoilemaan pitemmälle puistoihin, koska iltapäivät olemme aina tuolla jumppapaikalla. Juttelin lapsille, että menemme tänään illalla Murun kanssa kaupoille ja koitan etsiä meille pallon, jota saamme potkia sekä heitellä toisillemme. Yksi lapsista ilmoitti, että minä tykkään myös olla kaupoissa ja haluan sitten tulla teidän mukaanne kaupoille. Oli siinä taasen selittämistä, että lapsi tajusi että on silloin omien vanhempiensa kanssa. Emmekä me pysty ottamaan häntä mukaan meidän kauppareissulle. Usein minä kyllä kerran viikossa haen jotain tuotteita tuolta meidän lähikaupastamme,  mutta sinne me menemme kävellen ja pienimmät pääsevät rattailla.   Tuli ostettua tarjouksesta kermaviiliä neljä kappaletta ja kolmen kermaviilin päiväykset alkoivat olla jo lähell

Bataatti-lehtikaalicurry

Kuva
Arggg... Tää tunne, kun jonain päivänä vain huomaat, että ihan kaikki asiat on jotenkin aivan puolitiessään. Ensiksi aamulla menin katsomaan omakantaan miksi minulle ei olle tullut lääkäri aikaa vaikka sähköpostilla jo kuukausi sitten sain viestin, että asia on kunnossa. Ei hyväenen aika sentään minnulla onkin ollut aika lääkäriin jo kaksi viikkoa sitten, mutta ilmoitus on mennyt vanhan puhelimeni numeroon. Olen siis vaihtanut puhelinnumeroa noin neljä-viisi vuotta sitten. No, onneksi asia saatiin selvitettyä ja nyt koitetaan odotella uutta aikaa, josta nyt tulee viesti tähän nykyiseen numerooni. Toisena asiana, olen mennyt lupaamaan tälle viikolle tapaamisen lenkkisauna päivänä. Minä joka nautin saunomisesta joudeun nyt olemaan pois saunasta. No, itsepäs saan kärsiä nahoissani, kun en yhtään ajattele mitä menen lupailemaan.   500 g  bataatti 1 sipuli 2 valkosipulia 2 tl raastettua inkivääriä 2 rkl currytahnaa 1 tl keltaisia sinapinsiemeniä 1 prk (400 g ) kookosmaitoa n. 8 kirsikkatoma

Kinkkusalaatti

Kuva
Tässä on laiskottanut sen verran blogi-rintamalla.  Viikonlopun ruokailutkin olivat kaikki ravintola syöminkejä. Ihanaa, päästä valmiiseen pöytään. Tänäänkin vielä Muru teki ruoan, joten minä olen saanut vain hoitaa lapset ja olla. Nytkin otin vain pakkasesta ruokaa sulamaan eli huomennakin jatketaan vielä tutulla laiskottelu tyylillä. Olette varmaan huomanneet, että laiskottelua on myös ruokalistan teossa. Ajattelin, että seuraava ruokalista tulee vasta elokuussa, kun palataan kesälaitumilta takaisin työn touhuun. 2-3 dl keitettyä riisiä 2 dl rouhittua palvikinkkua salaattia 2 tomaattia 15 cm kurkkua kevätsipulin varsia 1 omena n. 1-2 dl majoneesia Leikkaa salaatti ainekset suuhun sopiviksi paloiksi. Sekoita majoneesi salaatin joukkoon. Laita salaatti makustumaan jääkaappiin tunniksi pariksi ennen tarjoamista. Sinä tunnollinen: Älä tee parastasi -Se on liikaa. -Tupu-

Herkkuasientenkantasoppa

Kuva
  Lotisevan mukavaa perjantaita teille kaikille. Meillä lasten kanssa on luvassa tänään aamulasten ohjelmien jälkeen kotileikkejä sekä legohommia. Jossain kohtaa myös piirtelemme sekä ruokailun jälkeen kuuntelemme sadun ja mennään päiväunille. Nukuttuamme ja syötyämme välipalan menemme ulos jos ei nyt sada vallan kaatamalla. Tänään meillä syödään aurinkokeittoa ja kasvispihvejä tuolla ihanaakin ihanammalla herkkusienikastikkeella ja raikkaalla coleslaw-salaatilla. Iltapalaksi suunnittelin täytettyjä patonkeja. Minä olen nyt koittanut saada kotoa ruokaa liikkumaan, kun jotenkin tuntuu  taasen, että tuota ruokaa menee yllätys paljon bio-jätteeseen.  En siis ole käynyt koko viikolla kaupassa, vaan käyttänyt kaikkia kaapien antimia pois. No, viikonlopun aikana on kyllä kauppaan jo mentävä, mutta en osta sieltä kuin tärkeämmät tuotteet. Olen kyllä listannut taasen vihkooni ruokia viikonlopulle ja ensi viikollekin, jotta pakastimet ja kaapit tyhjenisivät. Teistä lukijoistani varmaan suurin o

Curryinen kukkakaali-porkkanasosekeitto

Kuva
  Meillä on tänään tv:t mykkänä " ei singnaalia"  herjaa kaikki laitteet. On tämä vaan hankalaa hoidokit katselevat Yle areenan lasten ohjelmia aamulasten ohjelmien sijaan. Aikas moinen sählinki tämmöisestäkin asiasta. Mä oon näissä asioissa niin tumpelo, mutta onneksi Muru hoiti hommat ja päästiin etiäppäin näissä aamun hommeleissa. Olen ennenkin teille tästä kyseisestä kirjasta vinkannut, mutta lisä vinkkaus ei ole pahitteeksi eli  Elviira Krebber Koko perheen järkevä ruokavalio Täältä löytyy niin monta hyvää ja helppoa reseptiä, että tähän kirjaan on aina hyvä palata ja kokeilla jotain reseptiä. Tämä resepti oli valmistettu pelkästä kukkakaalista  ja ei mistä vaan kukkakaalista vaan pakaste kukkakaalista jota oli 750 g . Minä vain käytin tuoreksia aineita ja lisäsin kukkakaalin kaveriksi vähän porkkanaa. Kokeile kuinka vain niin keitosta tulee herkullista syötävää. Tässä todella todella helppo kasvissosekeiton-ohje. En edes kuori porkkanoita ostan vain pestyjä porkkanoita

Paistetut herkkusienet ja lohi salaattipedillä

Kuva
 Minä rakastan herkkusieniä sekä kalaa, mutta ikäväkseni Muru ei syö kaloista muuta kuin seitä sekä tonnikalaa ja sienet eivät myöskään kuulu Murun ruokavalioon. No, minä hemmottelen välillä itseäni omalla gurmeella eli teen itselleni oman ruoan. Niinpä  nytkin... Näin kun valmistan vain itselleni ruoan ja mitään muuta ei ole menossa uuniin valmistan täytetyt sienetkin paistinpannulla. Kyllä luit ihan oikein paistan täytetyt herkkusienet paistinpannulla. Valmistan siis sienet aivan kuin uunissakin paitsi paistan ne pannulla pikkuhiljaa puolella lämmöllä. Silloin laitan kalan tai kasvispihvit vasta loppupuolella pannulle herkkusienien viereen. TÄYTETYT HERKKUSIENET PAISTINPANNULLA jalattomia herkkusieniä (halutessasi homejuustoa sienen pohjalle) Paista pannulla pekoni silppua sekä sulatejuustoa. Jos haluat sulatejuusto voi olla maustamaton tai erilaisin maku variaation maustettua. Joukkoon voi myös silputa herkkusienten jalkoja pieniksi paloiksi silputtuna. Paista seosta pannulla ja lis

Raakamakkarapasta

Kuva
Iloa ja intoa päivääsi. Kävimme Murun kanssa eilen katsomassa Nokia areenalla Unkarin ja Itävalta peliä. Lämmin kiitos järjestysmiehille, jotka auttoivat minua pulassa. Minulla tosiaan meinasi jäädä pelit areenalla livenä katsomatta, koska me olimme ostaneet paikat hattuhyllyltä aivan ylimmältä rivistöltä ja eihän minun korkeanpaikan kammoni tykännyt paikoista ollenkaan.  Pääsin kyllä yläriville, mutta penkille en enään pääsytkään istumaan. Siitä tuli sitten sellainen tärinä itku-kohtaus ettei ennen olla nähty. Onneksi tulimme paikalle aikaisin ja tätä kohtaustani ei tarvinnut koko katsomon katsella. Järjestysmies otti kuitenkin asiasta heti kopin ja huomasi, että nyt on tosi kyseessä. Saimme uudet (kalliimmat) aivan ihanat paikat ja rauhoituin pikku hiljaa ja pääsin nauttimaan pelistä. Kaikkea sitä pitää sattua ja tapahtua. Olen kyllä ollut tietoinen korkenpaikan kammostani, mutta olen pystynyt sen kanssa elämään.   Asummekin viidennessä kerroksessa ja parvekkeellakin pystyn aivan huo

Tofu-kesäkurpitsapihvit

Kuva
  Täällä sitä taas ollaan aloittamassa uutta viikkoa puhtaalta pöydältä. Yö oli taasen mikä oli. Ensin kissat pitivät mekkalaansa heti nukahdettuani ja sitten oli aamuyöstä Murun sensorin vuoro hälyttää. No, tänään on sitten nukuttava itsekin päiväunet. että jaksaa murun kanssa ilta rientoihin. Muru on näet ostanut meille Nokia areenalle jääkiekkoliput ja siellä menee kuitenkin aikas myöhään. Nämä pihvit ovat todellakin ihania rapeita päältä ja sisältä niin meheviä. 1 kesäkurpitsa 1 kevätsipulin varret  1 ( 270 g ) tofua 1 tl  ruususuolaa 1 tl mustapippuria 4 timjamin  oksaa tai 1/1 tl kuivaa timjamia Raasta kesäkurpitsa ja kevätsipulin varret. Sekoita sitten kaikki ainekset huolella sekaisin. Anna seoksen makustua hetki. Paista sitten pihvit lettupannulla kummaltakin puolelta kauniin kullankeltaisiksi. Jos haluat voit valmistaa pihveille raikkaan jogurttikastikkeen. Onnellisuus rakentuu niissä hetkissä, kun ymmärtää oman arvonsa. -Tupu-

Kaalikeitto

Kuva
Lauantai aamupäivä ja kaalisoppa porisee liedellä. Kävimme eilen illalla kaupalla ja siellä oli varhaiskaali tarjouksessa alle euron kilo. Tuli sitten ostettua kolme pientä kaalia, joista puolitoista nyt pääsi tähän keittoon. Me kummatkin Murun kanssa rakastamme kaaliruokia, niin tottakai teimme soppaa oikein kunnolla  ja kaaliruoathan vain paranevat mitä kauemmin ne saavat muhia. Siispä meillä on nyt tulossa kaalisoppaa kahdeksi-kolmeksi päiväksi. Huom: Se tarkoittaa siis sitä, että Muru syö tätä jonain päivinä jopa kahta-neljää lautasellista kaalisoppaa. Meillä ollaan alettu tekemään ruoka nykyään sieltä mistä on aita matalin  eli ostamme perunat sekä vihannekset valmiiksi kuorittuina pakaste versiona. (Tämä ei siis ole maksettu mainos.) Näin kesän alkaessa on paljon mukavampaa ottaa rennosti eikä hääriä kuumassa keittiössä hellan ääressä. 5 perunaa 3 porkkanaa pieni pala lanttua tai 750 g pakaste peruna-keittojuureksia 200 g sikanautajauhelihaa 1 sipuli 2 l vettä 2 tl ruususuolaa 1

Helatorstaita

Kuva
  Täällä ollaan vietetty todella vauhdikas Helatorstai. Lähdimme Murun ja Mutsin kanssa ulos syömään. Mutsilla on nyt todettu muistisairaus ja tälläkin reissulla sen saimme pariin otteeseen todeta. Aikas hurjiakin asioita voi tapahtua ihan tavalliselle  Matti Meikäläiselle... ...Mutsi oli odottamassa meitä taloyhtiönsä roskalavojen vieressä lastenrattaiden vieressä. Monta kertaa minun aikanani on jo ollut puhe rattaista jotka on varastossa ollut kuleksimassa. No, minä lupasin nostaa rattaat lavalle, koska Mutsi ei niitä sinne millään saanut. Syödessämme ravintolassa kyselin rattaista, kun ne näyttivät niin uusilta ja niissä oli jopa tyyny ja erilaisia muita tilpetöörejä. Mm. hyttysverkko. No, Murukaan ei sen kummemmin ajatellut asiaa, mutta minä sitten kysyin, että mistä Mutsi nämä rattaat siis on hakenut. No, pyörävarasto oli kuulemma se paikka josta nämä kyseiset rattaat Mutsin oli lavalle tuonut. Arvaatte varmaan, että meille tuli kiirus lopettaa syöminen  ja päästä takaisin roskala

Tonnikalariisivuoka

Kuva
Iloa ja hyvää oloa päivääsi. Meillä on jääkaappi pullollaan ruokaa äitienpäivä viikonlopulta. Näillä näkymin näyttää siltä, että teen ruokaa seuraavan kerran vasta helatorstaiksi. Olen laittanut jo osan ruoista pakkaseenkin odottamaan niitä päiviä, kun tuntuu ettei millään kerkeä seisoskella uunin vieressä. No, salaattia, leivänpäällisiä sekä dippejä olen suunnitellut kuitenkin tehdä vielä tällä viikolla eli ette te minusta niin helpolla eroon pääse 😁 3 dl riisiä 7 dl vettä 1 tl ruususuolaa tai 9 dl kypsää riisiä 1 rkl currya 1/2 tl valkopippuria 1 tl sitruunapippuria 1 rkl tilliä 2 kananmunaa  1 dl juustoraastetta n. 2 dl pakaste vihanneksia  (porkkana, parsa ja kukkakaali) 2 prk tonnikalapaloja öljyssä 2 dl laktoositonta ruokakermaa Sekoita kaikki ainekset huolella sekaisin uunivuoassa. Halutessasi voit ripotella vuoan päälle juustoraastetta. Laita uunivuoka uuniin 175 asteeseen noin 45 minuutiksi. Ota vuoka uunista ja anna sen tekeytyä vielä ennen tarjoilua noin kymmenen minuuttia.

Otto 8 vuotta

Kuva
Meillä on tänään synttärit Otto-koira täyttää peräti kahdeksan vuotta 💖 Hän pääsikin tänään isolle lenkille heti kun töiltäni vain kerkesin. Voi, kuinka tämä aikaa mennytkään nopeasti. Juurihan Otto oli viiden vanha ja pääsin tutustumaan komeaan mutta, hieman itsepäiseenkin uros Eurasieriin.  Ottohan on Suomen muotovalio, mutta nyt ei ole enää näyttelyitä kierrellyt. Meidän yhteiset lenkit ovat niin ihania... Onneksi niitä on monta kertaa viikossa ja sen parempia ne on mitä pitemmälle jaksan Otto-pojan kanssa käpytellä. Onni elää hetkissä, kerää niitä. -Tupu-

Vadelmakermatäytekakkua

Kuva
  Mahatavan ihanaa äitienpäivää teille kaikille äldeille. Meillä on tänään ollut  hieman erikoinen päivä. Lähdimme kaupoille päivällä ja heti kauppakeskukseen päästessämme menimme syömään. Syötyämme Murun sokerit menivät niin matalaksi, että hän vapisi ja hikoili. Siinä sitä sitten istuskeltiin hyvän tovin ja  mietittiin. Mitä nyt tehdään? Lopulta ostin meille vielä jälkiruoka jäätelöannokset ja saatiin sokerit nousemaan sen verran, että uskalsimme jatkaa kauppareissua suunniteltuun malliin. No, minullahan alkoi sitten kova päänsärky ja lähdimme ripeästi kotiinpäin. Kotona oli astianpesukone ja pesukone tehneet tehtävänsä juuri ennen kun lähdimme kotoa. Meillä ei vaan ollut puhtia kumpaisellakaan alkaa purkamaan koneita tyhjäksi, vaan heti kauppakassit tyhjennettyä menimme kumpainenkin nukkumaan päiväunet. Pari tuntia siinä meni nukkuessa. Nyt ollaan otettu hieman löysäillen tämä loppu päivä. Jaksaakohan sitä katsella euroviisujakaan loppuun? Kun on tälläinen hieman nuutunut fiilis pää

Tofu-pastaa ja hoitopäivämme

Kuva
  Minä kerron teille salaisuuden... Minä olen joskus kova stressaamaan asoilla ja ne asiat ovat useinmiten aika sekä raha. Nykyään en enään rahan kanssa niin stressaa, mutta ajan kanssa stressaan vieläkin välillä. Niinpä nakkikastiketta iltasella väsyneenä tehdessäni ja samalla iltapalaa uunissa tarkkaillen meinasi stressi puskea päälle. Se näkyy minusta tiuskintana ja napinana. Tänään onneksi stressi on poissa ja osaan nauttia tästä päivästä. Päivän ruoka nakkikastike on onneksi tehty ja pian puurolle lasten kanssa siinä samalla valmistan lasten syödessä päivä ruoalle salaatin valmiiksi, sitten ulos leikkimään. Leikkimisen jälkeen sisälle tullessa alkaa perunamuusin teko. Syötyämme ruoan siivoan pöydän sekä astiat. Sitten onkin välipalan valmistuksen aika.  Teen sen aina ruokamme jälkeen, koska lasten nukkuessa minnäkin huilaan ja useimmiten nukahdan itsekin. Herättyämme menemme suoraan välipalalle, jonka jälkeen meillä on yleensä tunti aikaa leikkiä tai touhuilla jotain yhdessä. Nyt

Kuningatarhyydykekakku

Kuva
Olen taasen alkanut heräilemään aamuisin todella aikaisin.  Tänäänkin neljältä ei enään uni tullut silmään ja nousin syöttämään kissoja sekä juomaan aamuteetä. No, olenkin alkanut nukkumaan päivä-unia lasten kanssa. Tänäänkin lähdin ulos viemään Ottoa jo ennen aamu kuutta.  Pikkaisen siellä oli kirpakka keli vielä näin aamusella, mutta näkeehän se jo, että kaunis päivä silellä on tulossa.   Tässä on nyt viimmeisin leipomus viimmeviikon vieraille ja nyt taasen siirrytään tavalliseen arkiruokaan. POHJA: 250 g gluteenittomia keksejä 50 g juoksevaa kasvirasvaa TÄYTE: 2 prk laktoositonta kuningatar-rahkaa 8 dl laktoositonta kuohukermaa 1/2 dl luomu ruokosokeria 1 tl vaniljasokeria n. 2 dl mustikoita 5 liivatelehteä 1/2 dl vadelmatiivistemehua Laita liivatelehdet likoamaan veteen kulhoon. Rypistä leivinpaperi ja laita se irtopohja vuoan pohjalle. Murskaa keksit kaulinta apunakäyttäen pieneksi murskaksi. Kaada nestemäinen margariini keksi murskan joukkoon. Painele muruseos tasaiseksi irtopohj