Tekstit

Näytetään tunnisteella Hoidokit & ruokalistat merkityt tekstit.

Pääsiäisaskarteluja

Kuva
Olemme lasten kanssa askarrelleet pääsiäisaskarteluja tällä ja viime viikolla. Laitoimme herneitäkin itämään, mutta tänä vuonna oli ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun herneistä ei itänyt kuin yksi tai kaksi per purkki. Niistä ei siis ole kotiin paljon annettavaa 😟 Onneksi meillä on näitä muunlaisia askarteluja,  sitten hieman enemmän tarjolla. Kaikista touhuiluistamme ei edes tullut otettua kuvia, mutta tässä näitä joitain aikaansaannoksiamme.   Uskalla tehdä elämästäsi kaunis ja onnellinen, koska sinulla ei ole mitään  menetettävää Rakkaudella Tupu

Täytetyt sämpylät

Kuva
  Tiedättekö sen tunteen kun olet niin onnellinen? Kaikki vain on niin hyvin,  olet rauhallinen ja onnellinen. Kävimme eilen ostamassa Mutsille uuden jääkaapin ja söimme Tampereen Lielahden Likessä  herkullisen seisovan pöydän lounaan Kokkipojassa . Jessös sentään, mikä ihana ruoka kokemus tämä oikein olikaan. Olen siis ennenkin kuullut kehuja Kokkipojan ruoasta, mutta nyt siitä on  omakohtaista kokemusta ja todellakin tämä on pelkkää plussaa. Jo alkupala oli mahtava salaattipöytä kraavi-, savulohineen sekä sienisalaatteineen. Saatikka siiten perunat, joita oli ainakin viittä eri sorttia ja sitten siihen aivan kotikutoista lihapullakastiketta riivi härästä, kuorrutettuihin kalakääryleihin. No, en nyt enempää ala hehkuttamaan ruokia... Koska tähän menisi vaikka ja kuinka aikaa. Meinaan vaan, kun jälkkäreitäkin oli kolmea aivan ihanaa sorttia. Pst: Tämä ei siis ollut maksettumainos, vaan yllätys hyökkäys Tampereen makumaailmaan. Olen alkanut tekemään jääkaappiin rasia...

Tofu-paprikapasta

Kuva
Olen puhunut Murulle,  että meillä on jääkaappi sekä pakkanen aivan ääriään myöten täynnä ja niitä täytyisi pikkuhiljaa päästä tyhjentämään. Olin tehnyt jo viikolla inventaaria jääkaappiin ja siellä olevien tavaroiden päivämääriin, mutta taas meinasi käydä lapsus ja tofun päiväys olikin tulossa vanhaksi. Siispä otin lennosta uuden ruoan päivällisellemme. Meillä syödään paljon tofua se on hyvää ja siitä saa niin monipuolisesti erilaisia ruokia. Esim. sitä voi käyttää kanan tai jauhelihan tai vaikka kalankin sijaisena. Vaihtaa vain mausteen ja simsalabim ruoasta saa aivan toisen. Eikös olekin näppärää? 5 dl keitettyä makaronia 1 sipuli 1 paprika 2 dl juustoista kaurakermaa  1 pkt kanaliemikuutio 1 pkt pehmeää tofua 1 rkl currya tarvittaessa ripaus ruususuolaa Me olemme nyt tämän viikon lukeneet paljon lasten suosikki kirjoja eli ryhmä haut ovat olleet kovalla kulutuksella. Jos meidän hoidokit saisivat päättää,  niin meillä ei varmaan muuta tehtäisikään, kun luettaisi sekä k...

Kaalilaatikko

Kuva
  Mahtava viikonloppu takana. Nyt on lattiat ja pyykit pesty sekä tehty hedelmäsalaatista/kaalilaatikkoon ruokia. Sain tehtyä kaikki rästi asiat pois kuleksimasta. Olo on niin hyvä, ettei tallaista fiilistä voi oikein edes sanoin kuvata. Ainoa kurja asia viikonlopussani oli lauantain sauna. Minulta kun on se kielletty noiden jalassa olevien tikkien takia. No, ensi viikon lauantaina saunonkin sitten näiden kahden viikonkin edestä. Tämä kaalilaatikko on nyt erilainen mitä yleensä valmistan, siihen on parikin eri syytä. Ensiksi keittelin tuossa ruoalle tuplasti liikaa riisiä  ja nyt sitten mietin pääni puhki minne kaikkialle sitä upotan. Toinen asia miksi kaalilaatikkoni oli erilainen versio. On se kun,   olen jättänyt asuntoomme osan mausteista ja täällä sijaisasunnossa  ei ollut vakio kaalilaatikkoni mausteita. Kauppaan en jaksanut lähteä, siispä täytyi alkaa soveltamaan ja tulihan tästäkin versiosta todella herkullista. Ei niin makeaa versiota mitä yleensä valmi...

Vegepyörykät tomaattikastikkeessa

Kuva
 Minun täytyy heti alkajaisiksi kertoa teille tästä yläkuvasta tarina. Arvatkaapa miltä tuntuu, kun pikkaisen autat vastapäätä olevaa lasta ruokapöydässä ja katseesi herpaantuu omasta lautasesta. Seuraava havainto onkin se, että pienet sormet puristelevat joka ikisen kasvispyörykän mitä lautasellasi oli.  Pienet kädet ja naama on jo aivan punaisena tomaattikastikkeesta ja pidän käsistä kiinni, ettei tuhoa tulisi enempää. Onneksi Muru oli kotona ja sain rätin alta aika yksikön. Mitenhän olisi käynyt, jos Muru ei olisi ollut paikalla? Ehkä olisimme vaihtaneet kaikki vaatteet. No, vikahan oli siis minussa, koska en huomannut siirtää omaa lautastani kauemmaksi pienien käsien ulottuvilta. Kävimme ystävän ja Oton kanssa piitkän piitkän lenkin. Kävin samalla reissulla kaupassa ostamassa kissoille tonnikalaa. Kaupassa huomasin taasen kasvisjauhiksen alennuksessa ja niinhän siinä kävi, että ostin kaikki loput vegejauhikset parempiin suihin. Olin juuri päivällä ottanut kasvisjauhista pa...

Kanelista kaura-omenapannukakkua

Kuva
Tällä viikolla saatiin taasen lasten kanssa katsella ruohonleikkuria. Mukava setä heilutti lapsille joka kierroksella mennessään lasten ohi. Ihanaa, kun lapset saa niin iloisiksi pienillä asioilla. Miksi me aikuiset tarvitsemme elämäämme niin paljon kaikkea,  emmekä ole sittenkään tyytyväisiä. Otetaan näistä pienistä mallia ja nautitaan joka hetkestä, mitä elämä tuo tullessaan. Teen meidän hoidokeille kerran viikossa pannaria. Näin syksyisin pannariin pääsee usein omenoita viipaleina, raasteena tai omenasoseena. Se tekee pannarista mehevämpää ja hieman eri makuista. Meidän pieninkin 9 kuukauden vanha pojanvesseli maistoi ensimmäisen kerran pannaria  ja nautti niin suunnattomasti kokemuksesta. 1/2 l gluteenitonta kaurajuomaa 2 kananmunaa 2 dl (gluteenitonta) kaurahiutaleita 3 dl vehnäjauhoja (gluteenittomia jauhoja) n. 3 rkl luomu ruokosokeria 2 rkl juokseva margariiniä 1/2 tl ruususuolaa n. 1/2 dl omenasosetta 1-2 tl kanelia Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja laita taik...

Hissun kissun

Kuva
Tämä viikonloppu on otettu hieman rauhallisemmin. No, tämä mun selkäni on sanonut sopimuksensa irti ja nyt sitten mennään sen mukaan eli silleen hissun kissun. Saimme Murun pojan viemään Ottoa kumpaisenakin päivänä pitkän lenkin. Voi kun Otto oli niin onnellinen, kaksi päivää oman lemppari pojan kanssa. Muista kuunnella  itseäsi. Milloin viimeksi kysyit itseltäsi mitä sinulle kuuluu? Rakkaudella  Tupu

Omenahilloa & tiirailua

Kuva
Me olemme nyt kahtena aamupäivänä käyneet tiirailemassa lähipäiväkodin remontti puuhia aidan takaa. Siitä sitten leikkipuistoon ja taasen takaisin tiirailemaan. Tämä on ollut kyllä niin jännä viikko kaikkea on tapahtunut ja paljon on saatu aikaiseksi. Esimerkiksi tuli tehtyä omenahilloa. Minä kun olin jo ajatellut, että minun omat omppuhillot on jo tehty ja kelpuutan kaupan hillot meidän pöytään. No, toisin kävi ja hyvä niin, kaupan hilloissa kun tuppaa olemaan niin paljon sokeria sekä säilöntä-aineita. Sain tosiaan omenoita maahan pudonneita ja matoisia, mutta kelpasi hyvin tähän hommaan. pilkoin hyvemmät osat kattilaan ja kattila porisemaan, vaikka tuo pörssisähkö kuulemma olikin huipussaan, niin meillä porisi hillokattila puolituntia levyllä. Uutisissa niin hehkutettiin, kuinka ihmiset ovat ottaneet pörssisähkön itselleen,  mutta meille ainakin kävi muutossa niin, että mitään muuta sähkömuotoa ei juuri silloin saanut, kuin tämä kyseinen pörssisähkö. No, se noista rutinoista ja n...

Pannaria airfryerilla ja viikonlopun puuhailuja

Kuva
Olipas mukava viikonloppu. Kävimme ostamassa uuden pussilakanan. Tallaisen ihanan vähän retron. Lattiat on pesty ja puhtaat matot on lattiassa. Saimme ystävältä korillisen omenoita ja niitäkin pitäisi alkaa raakkaamaan. Samaisen ystävän kanssa kävin vielä lenkilläkin.  Kävimme myös syömässä ja kahvittelemassa sukulaisilla. Eniten minua nyt kuitenkin kutkuttaa tuo leipäjuuri jääkaapissa,  jonka sisään saan upottaa tänään käteni.  Valmistin tuossa viime viikolla  ensimmäisen kerran pannaria airfyerillä.  No, ei onnistunut heti ihan nappiin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Nyt siis koitetaan uudestaan... ...Tällä kertaa mukaan pääsi myös kaurapuuron jämä. (Meillä kun ei mitään heitetä pois.) Jos sinulla ei ole jäänyt puuroa tähteeksi, niin pannarista tulee hyvä ilman sitäkin. Lisäät vain hieman vehnäjauhoja taikina seokseen. n. 4 dl kaurajuomaa n. 1 1/2 dl vehnäjauhoja 1/3 tl ruususuolaa 1 tl vanilliinisokeria 2 kananmunaa 1 1/2 dl kaurapuuroa Sekoita kaikki ainekset...

Ruokalistaa ja hoitopäivä kuulumisia

Kuva
  Mahtavan ihanaa alkavaa viikkoa meille kaikille. Nautitaan elämästä ja toisistamme. Toista työviikkoa jo aloitellaan kesäloman jälkeen. Meillä on ollut niin rauhallista ja ihanan mukavaa loppu kesän touhuilua lasten kanssa. Meidän takapihalla on ulkokuntosali ja siellä usein kuntoilemme/leikimme lasten kanssa. Samoin takapihallamme käy niin roskis-autoja kuin taloyhtiömme pizzeriaan tulee välillä  ruokia isoilla autoilla. Lapset ovat niin innoissaan, kun pääsemme katselemaan aitiopaikoilta kaikkea näin jännittävää. Voi kuinka onnellinen sitä voikaan olla, kun on töitä ja vielä saa nauttia tästä työstään. Sitten vielä 32 viikon ruokalistaa teille tarjolle. Tällä viikolla tulee viimeinenkin hoitolapsi lomiltaan ja saadaan koko kompanja koolle. On helppoa olla onnellinen, jos saa elää ja olla rauhassa. -Tupu-

Syksyn kuulumisia ja 31 viikon ruokalistaa

Kuva
Täällä vietetään syyskauden ensimmäistä työpäivää. Aamulla vielä oli hieman haikeat fiilikset kesäloman loppumisen takia, mutta heti kun pääsi työntouhuun alkoi tulla se innostunut fiilis. Mulla alkoi työt kevennetysti eli vain kaksi hoidokkia on nyt paikalla. Yksi lapsista tulee lomilta ensi viikolla ja toinen taas oli aamusella ollut kuumeinen. Joku muukin on huomannut sen  syksy tulee. Olimme eilen Oton sekä ystäväni kanssa kävelyllä  ja tämä kuva on ystäväni Pian ottama. Sen sijaan että taivastelisit seuraavan lomasi ajankohtaa voisitkin rakentaa elämän  jota ei tarvitse lähteä karkuun. -Tupu-  

Borssikeittoa ja juhannusviikon ruokalista

Kuva
  Täällä heräiltiin tarkoituksella aikaisin, että sain valmistettua keiton ennen kuin aurinko paahtaa niin ettei keittiössä lieden äärellä ole enään mukavaa seisoskella. Olen teille ennenkin kertonut kuinka meillä tykätään borssikeitosta ja ylipäätäänkin kaikki kaaliruoat ovat niin lähellä sydäntä. Niinpä nyt kun varhaiskaali sesonki alkaa olla päällänsä täytyy se käyttää hyväkseen ja nauttia kaaliruoista. Kaali on vielä kaiken lisäksi niin huokeaa ruokaa, että siitä voi hyvin omintunnoin tehdä erilaisia ruokia. 3 porkkanaa n. 6 dl punajuuriraastetta 1/2 iso kaali 2 punasipulia 1 1/2 l vettä 2 kasvisliemikuutiota 2 rkl balsamiviinietikkaa 5 oksaa timjamia 6 lehteä salviaa  1 tl ruususuolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 8 nakkia Pinnalle: smetanaa/kreikkalaista jogurttia Silppua kaali ja sipulit sekä kuori ja raasta punajuuri ja porkkana. Kiehauta kasvisseosta padassa pienessä öljy tilkassa. Kaada joukkoon vesi ja mausteet. Lisää joukkoon vielä nakki viipaleet ja anna keiton por...

Ruokaisa broilersalaatti

Kuva
Aivan ihana päivä jälleen kerran. Nämä kesäiset päivät saavat minut niin hyvälle fiilikselle. Oltiin lasten kanssa äsken pihalla. Yksi lapsista ilmoitti melkein heti ulos tultuamme, että haluaa sisälle. Ulkona kuulemma paistaa liikaa aurinko ja pääkin tulee kipeäksi.  Onneksi pääsimme varjoon leikkimään ja löysimme aivan ihanan kiipeilypuun, jossa menikin pitkä tovi hoidokeiden leikkiessä keskenään.  Nyt sitten jatketaan leikkejä sisällä. Kotileikit ovat nyt meidän lapsilla kova hittileikki. Meillä tosiaan syödään kesät talvet salaatteja, mutta kesän salaatit ovat usein myös ruokaisia ja siksi usein korvaavat yhden päivän ruoan. Siispä tänäänkin syön broilerisalaattia yhtenä päiväruokanani.   Tää kesä ja salaatit vain sopii mun mielestäni niin hyvin yhteen. Broilerin sisäfileitäripaus, pippuria & sormisuolaa salaattia kurkkua tomaattia paprikaa kevätsipulin varsia basilikan lehtiä Paista broilerifileet pannulla pienessä rasva tilkassa. Mausta broilerit. Asettele huuhd...

Viikonruokalistat ja välipalaa

Kuva
Tässä on meidän tämän viikon ruokalistat. Teen usein kaksi ruokalistaa viikolle, toisen kasvisversiona ja toisen lihaisana. Nämä on niin helppoja ja nopeita ruokia muunnella, eikä tarvitse  pitkiä aikoja kuitenkaan touhuilla ruoan valmistumiseksi. Välipaloja vielä hieman puuttuu, mutta eiköhän nekin sieltä vielä viikon aikana pulpahtele paperille. Eilen saimme syödä pikkumiehen synttäreiden kunniaksi kakkua ja muffinsseja. Eilen oli aivan ihana päivä sain niin paljon aikaiseksi asioita. Esim: tälle päivälle pannukakkutaikinan turpoamaan jääkaappiin yön ajaksi, sekä herkulliset täytetyt juustosämpylät iltateelle tarjottavaksi ym. ym.  Oikea tie on se, joka tuo sydämeesi rauhan ja täyttää sut elämällä. -Tupu-

Omena-rahkapiirakka (ton-ton-ton)

Kuva
Nyt on istuteltu siihen malliin yrttejä, ettei meidän pienelle parvekkeelle enempää enään mahdukkaan. Äitienpäivä juttuja aletaan tällä viikolla hoidokeiden kanssa värkkäillä. Mutta aloitetaan nyt ensin tämä viikko ja juodaan aamuteet ja jogurtit pois alta. Tällä viikolla en tee tavanomaista viikon ruokalistaa, vaan tälläisen suurpiirteisen vihkon sivun. Näistä ruoista koostuu meidän tämän viikon ruoat. Viikonlopun tarjottavana oli herkullinen omena piirakka.  Meni muuten todella hyvin kaupaksi, suosittelen kokeilemaan. Jos syöjinä ei ole keliaakikoita, niin aivan hyvin voit vaihtaa gluteenittomat jauhot tavallisiin vehnäjauhoihin. POHJA: 150 g laktoositonta margariinia 1 1/2 dl sokeria 1/2 banaania  5 dl gluteeniton jauhoseos 2 tl leivinjauhetta TÄYTE: 500 g (2 prk) laktoositonta maitorahkaa  vajaa 1 dl sokeria 1 dl laktoositon kerma 1/2 banaania  1/2 sitruunan mehu 2 tl vaniljasokeria 4 omenaa (kanelia) omenasosetta piirakan pohjalle Vaahdota sokeri ja margariini l...