Minestronekeittoa ja epäonnen päiviä

Viime yönä kahden aikoihin meillä kuului kova rysäys. Lähdin katsomaan mitä oikein on sattunut ja tapahtunut. Meidän iso kellohan se oli joka oli tippunut oven päältä. Tässä on sattunut ja tapahtunut niin paljon kaikkea kummallista, ettei oikein meinaa mukana pysyä. Selän kanssa on ollut ongelmia samoin eilen kävin näyttämässä lonkassani olevaa rasvapattia, että se leikattaisiin, mutta siihenkin täytyy odottaa uutta aikaa, koska epäilevät sen leikkauksen tuottavan ongelmia. Ei ei, ne ongelmat vielä tähän lopu, Meillä todettiin eilen pienimuotoinen vesivuoto, katonrajassa ja koska meidän kaapit ja kattospotit on laitettu niin tiiviisti seinään, ettei niitä saa millään irti, jouduttiin turvautumaan kaappien purkuun. Tänään siis meillä on ollut täällä kaksi miestä purkamassa meidän keittiötä. Onneksi vika löytyi ja se on jo korjattu. Nyt vain ihmetellään koska isännöitsijä sekä pomot tulevat katsomaan tilannetta ja toteamaan kuinka tästä nyt sitten edetään. Huh huh, minä ...