Avokado- ja yrttidipit
Tänään täällä ollaan heräilty virkeänä pesty kaksi koneellista pyykkiä tai
siis toinen (lakana) koneellinen pyörii vielä.
Ulkoiltiin lasten kanssa tuttuun tapaan tuolla takapihan seniori jumppapaikalla.
Yleensä lähdemme aamupäivisin ulkoilemaan pitemmälle puistoihin, koska iltapäivät olemme aina tuolla jumppapaikalla.
Juttelin lapsille, että menemme tänään illalla Murun kanssa kaupoille ja koitan etsiä meille pallon,
jota saamme potkia sekä heitellä toisillemme.
Yksi lapsista ilmoitti, että minä tykkään myös olla kaupoissa ja haluan sitten tulla teidän mukaanne kaupoille.
Oli siinä taasen selittämistä, että lapsi tajusi että on silloin omien vanhempiensa kanssa.
Emmekä me pysty ottamaan häntä mukaan meidän kauppareissulle.
Usein minä kyllä kerran viikossa haen jotain tuotteita tuolta meidän lähikaupastamme,
mutta sinne me menemme kävellen ja pienimmät pääsevät rattailla.
No, dipit ja kastikkeet ovat niin helppoja valmistaa ja herkkuja syödä,
Siispä hommiin...
...Muru oli aivan ihmeissään noista dipeistä kun nautimme niitä iltasella porkkanan, kurkun ja sellerin kyytipoikana, että voikin olla herkullisia dippejä.
Ei kuulemma enää tarvitse ostella kaupan jauheseoksia,
joita sekoitellaan kermaviilin joukkoon.
2 dl kermaviiliä
ripaus ruokosokeria
1 rkl limenmehua
ripaus chiliä
herbamarea
Laita dippi jääkaappiin makustumaan ennen tarjoamista.
2 oksaa oreganoa
2 oksaa basilikaa
1/2 dl ketsuppia
ripaus herbamarea
Sekoita kaikki sekaisin ja laita jääkaappiin makustumaan ennen tarjoilua.
Vain sinä voit tehdä tästä hetkestä parhaan mahdollisen.
-Tupu-
Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun kommentoit