Nopeat uuniperunat

 



Pesukone linkoaa tuolla viimeisiään 
ja lapset nukkuvat päiväuniaan.
Minä sain eilen valmisteltua viime vuoden verotuksen valmiiksi,
vaikka aikaa olisi vielä ensi toukokuun puoleen väliin.
Tämä onkin ensimmäinen kerta,
kun olen näin etukäteen liikenteessä.
Mikähän auringonpistos minuun on oikein iskenyt?






Uuniperunoissakin voi mennä siitä mistä on aita matalin 
eli minä keitän aina perunoita yli yhden kerran syömis satsin.
Sitten niistä voi tehdä viikon varrella vaikka mitä nopeaa ja herkullista ruokaa tarjolle.

Aikaa koko ruoan valmistukseen menee vain alle puoli tuntia
ja mikä mukavinta tämän ruoan täytteen voit huoletta valmistaa vaikka edellispäivänä, 
niin kuin minä tein. Sitten vain vartti ennen ruokailua kasaat täytteen puolikkaan keitetyn perunan päälle ja laitat ne lämmitettyyn uuniin tai airfyeriin paistumaan.
Kymmenen minuutin päästä sinulla on valmiina niin herkullisia uuniperunoita,
että kanssa syöjät pyytävät tekemään pian uuden satsin samaa ruokaa.

Kaiken kukkuraksi voit muunnella täytteitä oman mielen mukaan.
Kinkku, meetwursti, kebab, kana sekä kaloista tonnikala sekä savulohi yms. käy hyvin täytteeseen.
Minä käytin kasvispohjaista kink*usuikaletta tämän ohjeen raakaaineena.
Kasvispohjaisissakin vaihtoehdoissa on paljon valinnanvaraa, siis vain mielikuvitus on tässä ruoassa rajana eli ei muuta kuin kokeilemaan ja ihastumaan.




Tein tämän ohjeen vain kahdesta perunasta, 
mutta sinä voit huoletta tuplata tai vaikka triplata annoksen koon jos siltä tuntuu.

 2 keitettyä perunoita 
3 rkl smetanaa
1/2 dl kreikkalaista jogurttia
1/2-1 dl kasviskin*ku suikaleita
tai jotain haluamaasi täytettä
3 rkl ruohosipulia
1/2 dl juustoraastetta
ripaus yrttisuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja laita jääkaappiin makustumaan 
puolesta tunnista vuorokauteen.
Hakaise kuorineen keitetty kokonainen peruna kahtia tai tee siihen viilto,
joka ei mene pohjaan asti ja laita perunaan täyte.
Paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia tai airfryerissä 10 minuuttia 190 asteessa.

Meillä syötiin tällä kertaa uuniperunoiden kanssa raikasta salaattia.

Pst: Lupasin tehdä näitä jo tänään 
tai huomiseksi lisää,
koska saivat sellaisen suursuosion 😋
Minulla on nyt vain smetana loppu ja kauppaan en sen takia viitsi lähteä,
siispä ohje on ilman smetanaa ja kreikkalaista jogurttia tulee enemmän tai 
halutessaan voi smetanan tilalle laittaa hieman majoneesia.
(Meidän ruoka tulee tällä kertaa tuolla kevyemmällä vaihtoehdolla.)

Nauti elämästäsi täysin palkein.
Älä anna murheille yliotetta 
elämässä.

-Ilolla Tupu-

Kommentit