Kinkku-perunapaistos
Vuoden ensimmäinen työpäivä on käsillä ja ulkona paukkupakkaset. Mittari näyttää -25 astetta. Meillä on legot lattialla ja ruoka pöhisemässä airfyerissa. Täällä meillä on kaksi lasta hoidossa ja kolmas tulee vasta yhteentoista. Neljäs lapsemme aloittaa hoidon vasta ensi viikon loppupuolella. Nyt sain itse hyvin hoideltua hoitosopimuksen fiksaamisen sekä muut pienet rästi hommat. Keittelin tässä perunoita sekä porkkanoita kattilallisen ja nyt olen sitten valmistanut erilaisia ruokia sekä salaatteja kypsistä juureksista. Tämäkin ruoka on valmistui tuota pikaa valmiista aineksista. Näet tuo kinkkukin on joululta raastettua kinkkua, jonka olin jo pakastanut. n. 10 keskikokoista kypsää perunaa 1 sipuli 3 keitettyä porkkanaa n. 3 dl kinkku raastetta 2 1/2 dl kaurakermaa makuna juusto n.1 tl ruususuolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 1 tl valkosipulirouhetta 1 dl juustoraastetta Leikkaa potut, sipuli ja porkkanat viipaleiksi. Laita niitä uunivuoan pohjalle ja ripottele mausteita päälle ja sit