Kasvis-borssikeitto

 


Olimme menossa eilen syömään Murun siskon ja Mutsin luokse,
mutta kaikki ei mennytkään ihan niin kun olimme olettaneet.
Samalla kertaa meidän piti myös käydä viemässä Ottoa lenkille tyttäreni kanssa.
Mutta aina ei kaikki mene niin kuin on haaveiltu.
Ostin itselleni näet viikonlopuksi friteerattuja muikkuja.
Olen siis niitä ennenkin ostellut ja tarjonnut meidän kissoille sekä Ottoselle.
Nyt muikut olivat todella isoja ja annoin kaikille tupla määrän kaloja.
No, eikös meillä sitten Gini alkanut yöllä ripuloittemaan
ja minä jouduin jäämään kotiin siivoilemaan paikkoja.
Kävimme Murun kanssa vielä illalla kaiken siivoilun jälkeen
 pesemässä meidän kolme mattoa itsepalvelu pesulassa.


Tiedättekö sen tunteen?
Kun kysyt Murulta,
että söisimmekö borssikeittoa  viikonloppuna ruoaksi?
Ja Muru vastaa, että koskas me viipaloidaan kasviksia yhdessä?
Nämä ruoat, jotka tulisivat niin sukkelasti monitoimikoneella tai raastimella raastaen,
mutta me teemme nämä usein yhteistuumin.
Olohuoneen pöydän ääressä jutellessa niitä näitä.
(Pst: tämä alla oleva kuva on jo seuraavasta ruoasta jota Muru meille valmistelee.)


Eilen kävimme kaupassa ja siellä oli tarjouksena ämpärillinen kasviksia
ja suomalaiseen hulluuteenhan kuuluu ostaa ämpäri.
Meillä ei siis ollut yhtään ämpäriä.
Vaaleanpunainen vati kotoamme kyllä löytyy 😂
Pakkohan meidän oli siis saada vadille harmaa ämpäri kaveriksi.
Nyt meillä on ihana symbioosi harmaa ämpäri ja vaaleanpunainen vati
🐃 🍬

 

600 g valkokaalia
n. 500 g punajuurta
4 porkkanaa
2 sipulia
2 rkl juoksevaa margariinia
2 l vettä
3 kasvisliemikuutiota
1 rkl rosmariinia
1 rkl timjamia
3 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 suolakurkkua pieninä kuutioina

TARJOTTAESSA:
200 g smetanaa 
(meillä tällä kertaa kreikkalista jogurttia,
kun taas vegaaniselle esim: kaurajogurttia)
tuoretta timjamia


Kuori kasvikset.
Suikaloi ne kaikki karkeaksi raasteeksi
monitoimikoneen raastinterällä 
tai jos nautit leikkaamisesta,
niin leikkaa kaikki haluamaksi kokoisiksi paloiksi.
Kuullota kasvikset pienessä margariini tilkassa.
Lisää vesi ja kasvisliemikuutiot sekä muut mausteet,
sekä balsamiviinietikka ja hunaja.
Keitä keskilämmöllä kannen alla noin 30 minuuttia,
kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Lisää maustekurkku.

Tarkista maku ja tarjoile keitto smetanan
tai kevyemmin kreikkalaisen jogurtin ja tuoreen timjamin kanssa.



Entä jos uskaltaisit sittenkin ottaa sen yhden askeleen.
Edestäsi löytyy paljon uusia seikkailuja

Ole itsellesi armollinen.

-Tupu-

Kommentit