Kesäsalaatti
Se on nyt sitten heinäkuun ensimmäinen päivä ja minulla alkoi kesäloma. Mulla on siis koko heinäkuu kesälomaa ja siitä vietetään nyt ensimmäistä päivää. Ulkona sataa pikkuhiljaa ja sää on hieman viilentynyt, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Loman aloitus toi mukanaan myös lahjoja ja saamisia hoidokeilta ja heidän vanhemmiltaan. Tänä kesänä lahjukset oli kukkia, ristikkolehti, lahjakortteja (Suomalainen kirjakauppa ja marjatila), mansikoita ja yrtti piparminttua ruukussa. Heinäkuu ja kesäloma toi myös mukanaan jääkaapin sekä pakastimen tyhjennyksen. Nyt mennään kevennellen ja lisää kasviksia käyttäen. Nyt kun Murulla on jalkansa kanssa ehdoton astunta kielto minä saan valloittaa keittiön kokonaan itselleni ja se tarkoittaa myös sitä, että olen ajatellut pienentää Murun ruoan määrää ja pitää yllä oikeaa lautasmallia. Katsotaan kuinka meidän tässä oikein käy, mutta pienin askelin parempaan suuntaan. Mutta nyt kesäiseen raikkaaseen salaattiin, joka on minun lounaani ja murun ruoan kans