Hapanjuuren teko

 


Eilen täällä hoidossa oli peräti yksi hoidokki paikalla ja tänään kaksi.
Meillä onkin luvassa leivän leivontaa sekä omenahillon tekoa.
Valmistamme me hiukan ruokaakin tuossa samalla,
mutta ne on jo pilpottu ja palasteltu kaikki valmiiksi, 
ettei tarvitse muuta kuin paistella.



Täällä on nyt viikon uurastus palkittu ja hapanjuurestani tuli todella hyvä.
Toki juuri paranee kerta kerran jälkeen, mutta nyt ensimmäiset sämpylät onnistuivat todella hyvin.
Tämä juuren teko ei ole mitään nopeaa hommaa, mutta kyllä leivän maku sitten palkitsee, 
kunhan vain jaksaa odottaa kärsivällisesti.

Minulle sanottiin, että kannattaa käyttää juuren tekoon luomujauhoja ja lämmittää vesi.
Minä lämmitin veden joka kerta 40 asteiseksi ja lopputulos oli raikas kupliva juuri.

1 aamupäivä:
Sekoita 2 1/2 dl luomuvehnäjauhoja ja 1,2 dl vettä kannelliseen kulhoon.
Jätä kansi kuitenkin pikkuisen raolleen.
Anna kulhon olla noin 12 tuntia pöydällä.
1 iltapäivä:
Ruoki juurta, eli lisää kulhoon 1 dl luomuvehnäjauhoja ja saman verran vettä.
Sekoita ja jätä kulho taasen pöydälle.
2 päivän aamusella:
Ruoki juurta lisäämällä kulhoon 1 1/2 dl vehnäjauhoja ja vajaa 1 dl 40 asteista vettä.
Sekoita ja laita kansi päälle, mutta ei kiinni.
Nostin tässä kohtaa juureni alun jääkaappiin,
koska se kupli jo iloisesti.
3 päivän aamusella:
lisäsin 1 dl vehnäjauhoja sekä vajaan 1 dl 40 asteista vettä.
Sekoitin, peitin ja laitoin tuttuun tapaan jääkaappiin.
4 päivän aamusella:
tein juuri saman, kuin edellisenäkin päivänä.



5 päivänä:
Valmistin juuresta sämpylöitä,
joihin käytin suurimman osan taikina juurta.
Lopun 1/2 dl juurta laitoin lasikulhoon ja lisäsin siihen 1 dl luomunvehnäjauhoja sekä 1 dl 40 asteista vettä. Sekoitin juuren hyvin ja laitoin sen odottamaan jääkaappiin.

Seuraavan kerran ruokin juurtani viikonpäästä.
Silloin lisää juureen 1 dl luomuvehnäjauhoja ja 1 dl 40 asteista vettä.
Halutessani leipoa ota juuresta taasen niin paljon, että sitä jää purkkiin vain noin 1/2 dl ja 
ruokin sitä viikoittain.

Tästä juuresta pitäisi pikkuhiljaa tulla, 
niin toimiva tuolla kerran viikossa ruokinnalla, että sämpylät 
sekä leipäsi kohoavat ilman hiivaa.
Oikotietä onneen ei ole, joten odottaa täytyy vain kärsivällisesti.
Olen kuullut, että jotkut ovat laittaneet jopa alkuvaiheessa taikinaan pikkuisen hiivaa.
HUOM: Ei juureen vaan siihen leivottavaan taikinaan.



Mitä annat tänään itsestäsi?

-Tupu-

Kommentit