Perunasalaatti
Hyvää juhannusta teille kaikille. Kesä, mikä ihana tekosyy herkutella. Täällä oli eilen 1 1/2 kg varhaisperunoita kiehumassa liedellä. Näistä perunoista oli tulossa jussin perinteinen perunasalaatti, sekä jos jotain jää ne pääsevät seuraavan päivän ruokaan. Tänään meillä oli Murun kanssa tarkoitus kävellä Mutsille & Murun siskolle grillaamaan sekä viettämään juhannusta. No, aina ei mene niin kuin toivotaan. Murulla alkoi eilen illalla kuume ja viime yö meni miten meni. Sain vanhimman tyttärenikin poikkeamaan vielä aamu yöstä poikaystävänsä kanssa takoman minuun tarmoa uskomaan, että Muru voi jäädä kotiin. Täällä siis Murulla ollut jo pari kuukautta jalassa tai siis jalkapohjassa ja varpaissa diabeteksen vuoksi häikkää. Viimeinen lääkäri tosiaan kaksi kuukautta sitten ja nyt maanantaina olisi seuraava lääkäri. No, täytyihän tässä nyt alkaa kuumeilut juuri juhannukseksi ja juuri ennen kun on tuo keskussairaala reissu. No, näillä mennään, pientä stressiä ja juuri kun ajattelin, että n