Lohkoperunapeltiä ja kylmä jogurttidippi


Tänään ollaan Murun kanssa laiteltu tauluja seinään ja samoin tauluteeveseen vaihdettiin johto.
Kaikkea tälläistä rästi hommaa on nyt saatu tehtyä.
Tulee aivan mahtava fiilis, kun saa tekemättömiä töitä tehtyä.
No, rästilistalla kyllä riittää vielä asioita yllin kyllin 
eli ei muuta kuin hommiin siitä.


Joskus on tullut kyselyitä miten hoidan ruokailut, kun Murun kanssa haluaisimme syödä kasvispainoitteisemmin ja meillä on hoitolapsia, joille teen esim. kanaa sekä lihaa kerran viikossa.
No, usein sunnuntaisin meillä käy Murun poika syömässä ja silloin teen aina kunnon satsin liharuokaa tarjolle ja siitä jää aina maanantaille liharuokaa myös hoidokeillekin.
Sitten valmistan usein ruokia niin, että teen samasta ruoasta niin kasvis- kuin lihaisankin version.
Näin meille itsellemme on aina kasvisruokaa tarjolle.


Esim:
Lohkoperunapelti:

tämän viikon ruoista tein lohkoperunapellin niin, että osaan perunoista sekoitin chili-falafelejä ja osan jätin sellaisenaan ja laitoin vain kalapuikkoja viereen paistumaan.
Maustoin ruoan grillausmausteella ja lorauksella öljyä.
Paistoin perunapeltiä uunissa noin 35 minuuttia ja kääntelin perunoita ja lisäsin siinä vaiheessa perunoiden pinnalle ripausken parmesaanijuustoa ja jatkoin paistamista vielä kymmenen minuuttia.
Otin pellin uunista ja laitoin ruoan päälle salaattia.
Sitten vain lautasille annokset ruokaa ja ruoan päälle saa kukin laittaa joko ketsuppia tai/ja kylmää jogurttidippiä.


Bippi:

2 dl turkkilaistajogurttia
2 tl valkosipulirouhetta
1/2 dl ketsuppia
1 cm chiliä pienenä silppuna
 halutessasi hippunen juoksevaa hunajaa

Sekoita kaikki ainekset huolella sekaisin ja laita jääkaappiin makustumaan mielellään tunniksi pariksi.
Lisää halutessasi loraus hunajaa dipin sekaan. 
(Meillä jätetään makea pois Murun diapeteksen vuoksi sekä osan lohkopotuista jätin ilman dippiä  hoidokeiden allergioiden takia.)


Anna tulevaisuus 
hyviin käsiin...
Omiisi.

-Tupu-

Kommentit

  1. Hauska ja niin totta tuo lopussa oleva ajatelmasi. Mukavaa kevään odotusta sinne teidän porukoille. Kevät se antaakin nyt odottaa itseään oikein kunnolla :) t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella, kyllä vain kevät meni hieman takapakkia heti kesäaikaan siirryttyämme.
      Nyt vain odotellaan aurinkoa ja keväisiä päiviä palaavaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun kommentoit