Tekstit

Tofu-paprikapasta

Kuva
Olen puhunut Murulle,  että meillä on jääkaappi sekä pakkanen aivan ääriään myöten täynnä ja niitä täytyisi pikkuhiljaa päästä tyhjentämään. Olin tehnyt jo viikolla inventaaria jääkaappiin ja siellä olevien tavaroiden päivämääriin, mutta taas meinasi käydä lapsus ja tofun päiväys olikin tulossa vanhaksi. Siispä otin lennosta uuden ruoan päivällisellemme. Meillä syödään paljon tofua se on hyvää ja siitä saa niin monipuolisesti erilaisia ruokia. Esim. sitä voi käyttää kanan tai jauhelihan tai vaikka kalankin sijaisena. Vaihtaa vain mausteen ja simsalabim ruoasta saa aivan toisen. Eikös olekin näppärää? 5 dl keitettyä makaronia 1 sipuli 1 paprika 2 dl juustoista kaurakermaa  1 pkt kanaliemikuutio 1 pkt pehmeää tofua 1 rkl currya tarvittaessa ripaus ruususuolaa Me olemme nyt tämän viikon lukeneet paljon lasten suosikki kirjoja eli ryhmä haut ovat olleet kovalla kulutuksella. Jos meidän hoidokit saisivat päättää,  niin meillä ei varmaan muuta tehtäisikään, kun luettaisi sekä katsottaisi Ryh

Jouluisia kirjoja

Kuva
  Umpihangessa alttarille Jenni Multisilta Sivuja 336 Jenni Multisillan viides kirja kertoo yllättäen romanttisen tarinan joulusta. Edelliset hänen kirjansa, kun ovat olleet jännäreitä. Umpihangessa alttarille on koko yli 330 sivua täynnä katastrofia. Maankuulu tubetähti Milan unelmiensa mies Niki eroo hänetä kaksi viikkoa ennen jouluaattoa ja unelmien jouluhäitä lapin kauniissa tunturimaisemassa. Milan ylpeys ei kuitenkaan anna periksi, vaan hän alkaa värkätä feikki häitä nuoruus ihastuksensa Artun ollessa sulhasena. Valheita säästämättä koko Milan lähipiiri on pian mukana juonessa. Lappiin alkaa rakentumaan isot häät joista tehdään häävideoita, joita innokkaat fanit odottavat kuumeisesti. Miten käy häiden tai Milan sisarukset Jesse ja Lauran, jonka synnytys on myös alkamassa uudenvuoden tietämillä? Monen monta kommellusta sattuu ja tapahtuu ennen, kun saadaan tietää saako MIla kirkkohäänsä? ★★★★☆ Vauhtia tässä kirjassa ainakin piisasi. Välillä pitää oikein miettiä mitä tässä enää voi

Villien unelmien viinitarha

Kuva
  Villien unelmien viinitarha Caroline Safstrand Sivuja: 380 Erica haluaa karkottaa kaiken entisen taakseen. Niin hän löytää itsensä toiselta puolen maata viinitarhasta, josta hän vuokraa pienen kanalan. Kanalan omistaa mukava Marcus iso-isänsä kanssa. Heidän tappiollinen viinitila vetää viimeisiään. Erica ja värikäs naapurintäti auttavat tilan asioissa. Toisaalla istuu Lilian ja katselee elämänmenoa omasta kotoaan. Kaikkien elämät nivoutuvat yllättävällä tavalla yhteen ja kaikki saavat uutta valoa elämäänsä. ★★★★★ Aivan ihana kirja. Pikkuinen haikeus iski,  kun kirja eilen puolelta öin loppui.

Tonnikalasalaatti

Kuva
  Aloitin jo viikonloppuna tämän nuukailuni tai voiko tätä nyt nuukailuksi edes sanoa. Aloin vain vieläkin taloisemmaksi eli valmistaessani makaronilaatikkoa keitin koko pussillisen makaronia ja otin siitä noin pari desiä erikseen ja marinoin sen  Marinoitu makaroni 2-3 dl keitettyä makaronia 2 valkosipulinkynttä 1 rkl soijakastiketta 1/2 tl rouhittua mustapippuria 2 rkl sitruunanmehua 2 rkl öljyä Sekoita kaikki ainekset huolella sekaisin ja laita makaronit makustumaan liemeen. Anna makaronin marinoitua tiiviissä kulhossa tai lasipurkissa jossa on tiivis kansi. Sekoittele kulhoa aina jääkaapissa käydessäsi. Marinoidut makaronit voit käyttää heti seuraavana päivän tai vaikka parin tunnin marinoinnin jälkeen. Valmistin salaatin jo päivälliselle. kaadoin vain valutetun tonnikalan iltasella salaatin sekaan. Näin sain meille maukkaan iltapalasalaatin. Tonnikalasalaatti marinoidulla makaronilla 1 prk tonnikalaa paloina öljyssä 1 salaatti 1 pkt kirsikkatomaattia n. 15 cm kurkkua 1 punasipulia

Kaura-hiivaleipä

Kuva
Olen nyt päättänyt, että alan katsomaan hieman paremmin rahojeni perään eli ruokaakin tehdään siitä mitä kaapeista löytyy. Tässä on niin pitkään menty kulutusjuhlan humussa. Nyt ei pihistellä,  mutta käytetään kaappien tuotteet loppuun ennen uusien ostoa  ja katsotaan mihin näin päästään. Alan myös pitämään viikoittaista budjetointia, niin näet taasen mihin kaikkeen ne rahat oikein hupenee ja toisaalta katsoa kuinka pienellä sitä oikein tulee toimeen. Silti hoidokeiden sekä meidän itse täytyy saada ravintorikasta ja terveellistä ruokaa.  Tänään tai oikeastaan eilen valmistin meille leipätaikinan ja tänään sitten laitoin leivän uuniin. 2 dl kaurahiutaleita 3 1/2 dl lämmintä vettä 1 rkl kuivahiivaa 1/2 rkl sokeria 2 tl ruususolaa 2 dl hiivaleipäjauhoja 4 dl vehnäjauhoja 2 rkl öljyä Sekoita kaurahiutaleet veteen ja anna niiden turvota vedessä noin 15 minuuttia. Sekoita muut ainekset ja vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia. Kohota taikinaa ainakin pari tuntia tai laita taikina jääkaappiin yön

Kissanpäiviä ja viikon ruokalistaa

Kuva
  Mahtavan mukavaa uutta viikkoa teille kaikille. Meillä on tälle viikolle luvassa auton talvirenkaiden vaihto ja kauppareissu. Muuten olla möllötellään tässä kotosalla  ja touhuillaan näitä tuttuja touhuiluja eli hoidokeiden kanssa touhuiluja, kokkailua sekä lukemista. Meillä on kissat ja Otto tottuneet hyvin sijaisasuntoomme. Otolla menee välillä ovet sekaisin,  kun tulemme ulkoilemasta, kun tämä asunto on toisella puolen rappua.  Samoin kissat halusivat aluksi aina ulko-oven auettua rappuun, mutta nyt on kaikki rauhoittunut ja elämämme on niin leppoisan mukavaa. Mitä nyt kissat ovat keksineet uuden harrastuksen 🐈 Varsinkin tämä nuorempi kissoista Gini on ottanut tavaksi pompata minun päälle aamuyöstä. Täällä on mukava viikonloppu takana. Lauantai meni suureksi osaksi kokkaillessa valmistin keitettyjä lihapullia tomaattikastikkeessa, makaronilaatikkoa sekä kasvispaistosta kasvispihveillä. Leivoin vielä pellillisen lihapiirakkaa. Sitten sunnuntaina söimme tyttärieni sekä heidän poika

Paistettu riisi tofu wok

Kuva
   Meillä on jääkaapissa keitettyä riisiä, jolle olisi mukava saada jotain jatko käyttöä. On niin kurjaa heitellä ruokaa roskiin. Siispä olen tässä miettinyt pääni puhki, että mitä sitä nyt keksisi riisistä valmistaa. Lopulta päädyin paistettuun tofu-riisiin. Olen teille ennenkin kertonut oman mielipiteeni asiasta,  että mitä pienemmillä aineosilla mennään sen herkullisempaa on ruoka ja niinhän se oli nytkin n. 3 dl keitettyä  riisiä 1 sipuli 1 pkt caran masala marinoitu tofu 3 rkl soijakastiketta 1 rkl shiracakastiketta n. 3 dl pakaste wokvihanneksia ripaus ruususuolaa Murensin jo edellisiltana tofun ja silppusin sipulin pieniksi paloiksi rasiaan. Näin pääsen helpommalla, kun tulemme lasten kanssa ulkoa saan vain laittaa tofu-sipuliseoksen paistinpannulle muhimaan. Lisää vain riisi joukkoon ja samoin soijakastiketta. Kaada joukkoon wokvihanneksia. Kun vihannekset ovat kypsiä ruoka on valmis. Maista ruokaa ja mausta tarvittaessa. Nauti joka hetkestä, niistä hieman tummemmistakin. Rakka

Loimulohikiusaus

Kuva
Arki rullaa tuttuun ja turvalliseen tapaansa, vaikka innolla tässä aina käy työpäivän jälkeen omassa asunnossa katsomassa, kuinka siellä oikein ollaan edistytty. Eilen kun kävin katsomassa keittiötä siellä oli noin seitsemän anturia eripuolilla lattiaa. Varmaankin mitattiin lattian kosteus tilannetta. Tänään pikaisesti piipahtaessani aamulla asunnolla anturit olivat jo poissa eli onhan tämä niin nopeaa toimintaa. On tämä kyllä niin ihana asia,  kun saatiin tämä sijaisasunto samasta rapusta oman kotimme kanssa. Lapset ovat ottaneet asian niin hyvin  ja tämä sijaisasunto on niin hyvin meille tarkoitettu. Koitan nyt saada pikapuoliin teille postauksen myös tästä meidän sijaisasunnostamme. Meidän yhdellä hoidokeista on lempiruokana lohi ja meninkin hänelle lupaamaan, että valmistan lohikiusausta hernesoppapäivän toiseksi ruoaksi. Olen nyt saanut hyvin tyhjennettyä meidän pakastimia, kun täällä on jenkki kaappi ja pakastimeen mahtuu vain kaikki tarpeellinen. Siispä nyt kirjoittelen siihen m

Kaura-hiivaleipä

Kuva
  Kävimme lasten kanssa alakerrassa  eli meidän omassa remontti asunnossamme. Meillä on siis vesivahinko meidän omassa asunnossa ja asumme nyt sijaisasunnossa samassa rapussa mutta kerrosta ylempänä ja vastakkaisella puolen rapussa. Lapset olivat niin ihmeissään, että meidän oma hoitopaikka löytyi ja aivan kalusteetkin ovat kaikki paikoillaan. Haimme mukaamme pakasteesta ruokaa sekä pitsiliinoja,  että pääsemme askartelemaan lasten kanssa isäinpäivä juttuja. Eilen valmistin heti aamusella meille kauraisan taikinan. Minä leivoin pellillisen kauraleivän ja lapset valmistivat itselleen välipalalle sämpylät. 5 dl lämmintä vettä 4 dl kaurahiutaleita 1 1/2 pss kuivahiivaa 2 rkl sokeria 1 1/2 tl ruususuolaa 5-7 dl hiivaleipä vehnäjauhoja 1/2 dl öljyä Kaada kulhoon lämmin vesi, kaurahiutaleet sekoita ja anna tekeytyä noin vartin verran. Niin, että taikina hieman kuplii.  Lisää loput ainekset ja kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Taputtele jauhoja apuna käyttäen taikinasta noin se