Kaura-hiivaleipä

 

Kävimme lasten kanssa alakerrassa 
eli meidän omassa remontti asunnossamme.
Meillä on siis vesivahinko meidän omassa asunnossa ja asumme nyt sijaisasunnossa
samassa rapussa mutta kerrosta ylempänä ja vastakkaisella puolen rapussa.

Lapset olivat niin ihmeissään, että meidän oma hoitopaikka löytyi ja aivan kalusteetkin ovat kaikki paikoillaan.
Haimme mukaamme pakasteesta ruokaa sekä pitsiliinoja, 
että pääsemme askartelemaan lasten kanssa isäinpäivä juttuja.




Eilen valmistin heti aamusella meille kauraisan taikinan.
Minä leivoin pellillisen kauraleivän ja lapset valmistivat itselleen välipalalle sämpylät.



5 dl lämmintä vettä
4 dl kaurahiutaleita
1 1/2 pss kuivahiivaa
2 rkl sokeria
1 1/2 tl ruususuolaa
5-7 dl hiivaleipä vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä



Kaada kulhoon lämmin vesi, kaurahiutaleet sekoita ja anna tekeytyä noin vartin verran.
Niin, että taikina hieman kuplii. 

Lisää loput ainekset ja kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Taputtele jauhoja apuna käyttäen taikinasta noin sentin paksuinen litteä levy.
Leikkaa leipään veistä tai taikina pyörää apuna käyttäen leipä osiin.
Kohota leipää puolisen tuntia.
Pirskota hieman vettä leivän pinnalle ja ripottele vielä kaurahiutaleita päälle.
Paista leipää 200 asteessa noin 20 minuuttia.



Kaikessa tekemisessä alku on tärkeintä

-Tupu-

Kommentit