Tekstit

Kaura-porkkanasämpylät (Gluteenittomat)

Kuva
  Laittelin eilen iltasella pääsiäiskoristeita esille ja ulko-oveenkin laitoin noidan roikkumaan. Samoin vitriiniin ja pöydille ilmestyi pupuja, munia sekä kanoja. Nyt on lapsille sekä kissoille ihmettelemistä. Näistä sämpylöistä tulee todella herkullisia sämpylöitä valmistat ne sitten gluteenittomina tai tavallisia vehnäjauhoja käyttäen,  jos valmistat sämpylät vehnäjauhoilla niin psylliumjauheen voi jättää pois . 4 dl kädenlämpöistä vettä 1 pss kuivahiivaa 2 rkl öljyä 2 raastettua porkkanaa 1 rkl hunajaa 6 dl  gluteenitonta jauhoseosta/vehnäjauhoja 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita/kaurahiutaleita 1 tl suolaa 2 rkl psylliumjauhetta Lisää taikinakulhoon kaikki paitsi jauhot. Lisää jauhoista puolet ja sitten pikkuhiljaa lisää niin kauan, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa ainakin 30 minuuttia. Minun taikinani oli tuttuun tapaan yön yli jääkaapissa. Otin sen aamulla tuntia ennen leipomista lepäämään työtasolle. Pyörittele taikinasta joko jauhotetuin ta...

Kreikkalainen riisisalaatti

Kuva
Koitan syödä mitä useimmin toisen päivän ruoista salaattiversiona  eli ruokaisasalaatti sellaisenaan tai kevyempi salaatti esim. kasvis-pihvin tai -pullien kanssa. Toki kasvispihvit vaihtuvat välillä kalapihveihin ja joskus myös kana vaihtoehtoon,  mutta yhtä kaikki päälle tulee syntisen herkullista valkosipulista salaatinkastiketta. Se jos mikä saa omantuntoni hieman kolkuttamaan, mutta silti salaatinkastike kuuluu salaateilleni, joka päivä. No, salaatinkastikkeet sikseen ja salaatin tekoon.      4 dl keitettyä riisiä 1 ruukku salaattia 1 rasia kirsikka tomaatteja 1 punasipulia n. 100 g mustia kivettömiä oliiveja Leikkaa salaattiainekset haluamasi kokoisiksi paloiksi ja sekoita ne sitten sekaisin. Murenna fetajuusto vielä joukkoon ja nauti herkullisen salaatin kanssa.   Suurten unelmien luokse kuljetaan satojen  arkisten askelten avulla. -Tupu-

Ruokalistaa viikolle 13

Kuva
Täällä alkoi viikko todella leppoisasti.  Tänään tulee peräti yksi hoitolapsi hoitoon ja hänkin on vain puoli päivää paikalla. Huomennakin on vielä vajaa ryhmä, mutta loppu viikko onkin sitten kaikki hoidokit yhtáikaa paikalla, silloin värkkäämmekin lisää pääsiäisjuttuja lasten kanssa. Viime tiistaina istuttamamme herneet versot ovat jo komeasti alkaneet orastaa.   RUOKALISTA VIIKKO 13 Maanantai: Savulohilaatikko Pannaria Tiistai: Lihapullapasta Paahdetut juustoleivät Keskiviikko: Kasviskebabkiusaus/tonnikalakiusaus Omenapaistos Torstai: Bataatti-currykeitto Uunituoreet sämpylät Perjantai: Talontapaan Muista kertoa, että välität. -Tupu-

Gluteenittomat valkosipuli-juustorieskat

Kuva
  Käveltiin tänään Murun kanssa päivällä kauppaan sekä samalla matkalla kävimme myös ulkona syömässä. Nyt istutaan kotosalla ja katsellaan viapleiltä sarjoja. Tää on niin täydellistä viikonloppua, kun vain voi olla. Vähän mässyä ja mukavaa katseltavaa sekä oloa Murun kanssa. Ihanaa. Näissä rieskasissa on sitä makua ja meininkiä. Mikä parasta näihin rieskasiin saat eri makuja esim. yrttejä tai mausteita lisäämällä. 4 dl muusijauhetta 1 dl vettä 2 kananmunaa 1/2 tl ruususuolaa n. 1/2 dl juustoraastetta 1 dl kaurajauhoja 1 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta 1/2 tl leivinjauhetta Pinnalle: öljyä valkosipulimurskaa juustoraastetta Sekoita kaikki rieskan ainekset huolella sekaisin. Kauho lusikalla kekoja leivinpaperin päälle. Taputtele jauhotetuin käsin keot tasaisiksi ja sivele pullasudilla öljyä rieskojen pinnalle. Ripottele vielä pinnalle valkosipulimurskaa ja juustoraastetta. Paista rieskat 250 asteessa noin kymmenkunta minuuttia tai kunnes rieskat saavat kauniin värin pintaansa. Tee t...

Kasviscurry

Kuva
On se jännä juttu, että kerrankin kun saisi nukkua hiemen pidenpään, niin eikös sitä herätä tuntia ennen herätyskellonsointia. Cassu ja Ginikin nukkuivat tämän yön mukavasti. Eivät herättäneet kertaakaan yön aikana. Mitän nyt Gini heti herättyämme loikkasi oven päälle katselemaan huonetta ja meitä hieman uudesta perspektiivistä. Kerrankin on kaikki aamutouhut tehtynä ilman kiireitä, vaikka olenkin siirtäyt viikko sitten herätystä kymmenen minuuttia aikaisemmaksi juuri sitä varten, että kerkiän aamuisin ottaa asiat vieläkin rennommin ja ilman stressin häivää. Katsotaan nyt loppu viikolla, kun taasen kerran siisrrellään noita kelloja tunnin etiäppäin, että kuinkas mulle saitten käy. Jaksaako sitä nousta aivan freessinä ja saako niitä aamu touhuja tehtyä ilman kiireen kierää. Täällä koko huusholli tuoksuu tänään mukavasti mausteiselle. Luvassa on kasviscurrya. Tämä ruoka on mukava tehtävä. Kasvikset näet voit pilkkoa jo edellis päivänä valmiiksi kannelliseen kulhoon, näin ei sipulin ym. k...

Rahkaomenapiirakka

Kuva
Saimme eilen istuteltua lasten kanssa herneet yms. Nyt vain kastelemme ja odottelemme ensimmäisiä silmuja mullasta tupsahtavaksi. Tämä odottelu on aina niin jännittävää lasten kanssa. Ulkona sataa märkää räpiskää ja me olemme sisällä aamupäivän. Ajatuksissamme olisi valmistaa hoidokeiden kanssa keksejä aamupäivällä. Jos saisin samalla leivottua Murulle gluteenitonta leipää tai sämpylää. Tämä herkku oli kahvipöytämme kunkkuna sunnuntaipäivällisellä. Tästä riittää isommallekin porukalle. Piirakan kaveriksi voi laittaa vaniljavaahtoa tai jäätelöä, mutta piirakka sopii mehevyytensä vuoksi sillaisenaankin tarjottavaksi. Muruseos: 8 dl vehnäjauhoja/ gluteenitonta jauhoseosta 2 dl luomu ruokosokeria 2 tl leivinjauhetta 2 tl soodaa 2 1/2 dl juoksevaa margariiniä Pohjataikina: hieman yli puolet muruseoksesta 2 dl laktoositonta piimää 1 kananmuna Täyte: 3-4 isoa omenaa 5 dl laktoositonta rahka-smetanaseosta 1 dl luomu ruookosokeria 2 tl vaniljasokeria 2 kananmunaa Sekoita muruseoksen kuivat aine...

Choritzopasta

Kuva
Meillä oli tosiaan sunnuntaina sellainen joka kuukautinen koko perheen sunnuntailounas. Viime tapaamisesta on tosin kaksi kuukautta, koska olen ollut kipeänä.  Meitä oli syöjiä tällä kertaa kahdeksan kappaletta ja jos koko koplamme on koolla meitä olisi ollut kymmenen syöjää paikalla. Meillä oli tällä kertaa ruokana zhoritzopastaa. Tämä oli helppo valmistaa isollekin joukolle ja ruokaa jäi vielä meille tällekin päivälle. 1 pss simpukkapastaa 4 minuuttia keitettyä puoli kypsää 2 pkt zhoritzonakkia 1 keltasipuli 1 punasipuli 4-6 dl pastan keitin vettävettä 2 1/2 dl juustokaurakermaa 2 laktoositonta ruokakermaa 1 kasvisliemikuutio 1 tl ruususuolaa 1 tl mustapippurirouhetta 1 mozzarella pallo 4 dl pakaste papuja pinnalle raastettua parmesaania Keitä pasta puolikypsäksi ja pilpo ja paista nakit sipulisilpun kanssa padassa. Lisää puolikypsät pastat sekä keitinvesi nakkisipuliseosken sekaan. Mausta pata ja lisää loput aineet ruoan joukkoon. Ripottele lautasella ruoan päälle parmesaania. ...

Punajuuri-porkkanakeitto

Kuva
 Tänään on ihana päivä. Lopultakin näyttää siltä, että tämä tauti on menossa ohi. Kyllä tässä on yskittykin. Viime yönä sain ensimmäisen kerran kunnolla nukuttua ja olo on nyt mukainen,  pirteä ja iloinen. Eilen valmistin punajuuri-porkkanakeittoa.  Meistä punajuuriruoat ovat niin hyviä, että valmistamme niitä usein ja kerralla paljon. Tätäkin herkkua syömme ainakin pari päivää. 5 punajuurta 5 porkkanaa 2 palsternakkaa 1 sipuli n. 1 l vettä 1 tl rosmariiniä 1 tl valkosipulimurskaa 1 tl ruususuolaa 1 kasvisliemikuutio 1 dl laktoositonta kaurakermaa Pinnalle: laktoositonta kreikkalaista jogurttia Kuori ja pilpo kasvikset kattilaan. Lisää joukkoon vesi ja anna keiton kiehua niin kauan, että kasvikset ovat kypsiä. Lisää keiton sekaan sen kiehuessa mausteet. Soseuta keitto ja lisää hieman kermaa joukkoon. Syödessäsi keittoa voit lisätä keiton päälle laktoositonta kreikkalaista jogurttia. On vain iloa ja keveyttä, niin on. -Tupu-

Timjamiset juustosarvet (gluteeniton)

Kuva
Olen nyt tullut siihen tulokseen tämän terveyteni kanssa, että olen taasen kerran vetänyt itseni piippuun, siitä johtuu tämä minun jo kolme viikkoa kestänyt sairasteluni. (Onneksi tässä ei siis ole kyse mistään vakavasta, mutta kolmen viikon köhimisen tuloksena olen taas ottanut rennosti ja nauttinut elämästä.) Lasten kanssa olemme leiponeet, siivoilleet ja vaihdeltu lakanoita yms. Minulla tulee pienestäkin suorituksesta hirveitä yskän puuskia ja siksi täytyy ottaa aivan hissunkissun. Käymme vain kerran lasten kanssa ulkona leikkimässä, koska haluan nyt minimoida kaiken kiireen pois päivästämme. Silti nautimme nyt päivistä ja teemme pieniä asioita suurella sydämellä. Näistä juustosarvista minun täytyy heti sanoa teille, ettei nämä ole mitään maailman kauniinpia leipomuksia, mutta maku se on jotain niin hyvää. Osa taikinasta oli hieman haperoa, mutta kun kaulitsin taikinan vielä hieman ohuemmaksi, niin rullaaminenkin kävi sutjakammin. 2 dl juustoraastetta 4 dl gluteenitonta jauhoseosta/...