Borssikeittoa ja juhannusviikon ruokalista
Täällä heräiltiin tarkoituksella aikaisin, että sain valmistettua keiton ennen kuin aurinko paahtaa niin ettei keittiössä lieden äärellä ole enään mukavaa seisoskella.
Olen teille ennenkin kertonut kuinka meillä tykätään borssikeitosta ja ylipäätäänkin kaikki kaaliruoat ovat niin lähellä sydäntä.
Niinpä nyt kun varhaiskaali sesonki alkaa olla päällänsä täytyy se käyttää hyväkseen ja nauttia kaaliruoista.
Kaali on vielä kaiken lisäksi niin huokeaa ruokaa, että siitä voi hyvin omintunnoin tehdä erilaisia ruokia.
- 3 porkkanaa
- n. 6 dl punajuuriraastetta
- 1/2 iso kaali
- 2 punasipulia
- 1 1/2 l vettä
- 2 kasvisliemikuutiota
- 2 rkl balsamiviinietikkaa
- 5 oksaa timjamia
- 6 lehteä salviaa
- 1 tl ruususuolaa
- 1 tl rouhittua mustapippuria
- 8 nakkia
- Pinnalle:
- smetanaa/kreikkalaista jogurttia
Silppua kaali ja sipulit sekä kuori ja raasta punajuuri ja porkkana.
Kiehauta kasvisseosta padassa pienessä öljy tilkassa.
Kaada joukkoon vesi ja mausteet.
Lisää joukkoon vielä nakki viipaleet ja anna keiton porista niin, että kaali ja kasvikset ovat kypsiä.
Kiehauta kasvisseosta padassa pienessä öljy tilkassa.
Kaada joukkoon vesi ja mausteet.
Lisää joukkoon vielä nakki viipaleet ja anna keiton porista niin, että kaali ja kasvikset ovat kypsiä.
Smetana kruunaa tämän ruoan, siispä kauhaise lusikallinen smetanaa keiton päälle lautaselle ennen syömistä.
Juhannusviikonruokalista
Maanantai
Makaronilaatikko
Vesimeloniveneet
Tiistai
Maanantai
Makaronilaatikko
Vesimeloniveneet
Tiistai
Juustoinen tonnikalarisotto
Kolmioleivät
Kekiviikko
Borssikeittoa nakeilla
Kolmioleivät
Kekiviikko
Borssikeittoa nakeilla
ja
näkkileipää
Banaanipannari
Torstai
näkkileipää
Banaanipannari
Torstai
Lihapullapyttipannu
Talontapaan
Juhannusaatto
Tässä on kaikki
ihan tässä.
ihan tässä.
-Tupu-
Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun kommentoit