Kauraiset sämpylät & patongit


Lopulta meilläkin alkaa taasen näyttää siltä,
että täällä hoidetaan lapsia.
Tänään on näet jo kolme hoidokkia paikalla.
Koitamme ottaa nyt hieman rauhallisemmin (menemme uloskin vain yhden kerran hoitopäivän aikana)
ja ajattelin, että leipoisimme yhdessä sämpylöitä sekä patonkia.


Aamusella otin jääkaapista taikinajuurta tekeytymään
eli lisäsin siihen 1 dl noin käden lämpöistä vettä ja saman verran vehnäjauhoja.
Sitten vain odottamaan, että juuri alkaa kuplia.


HUOM:
Jos sinulla ei ole juurta mihin tehdä tämä taikina, 
niin ei hätää.
Lisäät vain alla olevaan ohjeen taikinaan 
25 g tuorehiivaa
tai 1 pss kuivahiivaa


Lisäilin joukkoon juuren joukkoon

2 tl ruususuolaa
1 rkl siirappia
6 dl haaleaa vettä
n. 3 dl kaurahiutaleita
n. 10 dl vehnäjauhoja




Sekoittele taikina ja kohota sitä tunnista kahteen tuntiin.
Kaada taikina leivin pöydälle ja jaa taikina osiin.
Meille taikinasta tuli 3 patonkia ja lopusta taikinasta 6 sämpylää.

Käytin taikinan kanssa kunnolla jauhoja
ja rullasin patonkipötkelöä pellillä pari kertaa, 
mutta se ei ole tokikaan pakollista.

Osan patongeista sumutin ja ripottelin pintaan hieman valkosippulirouhetta sekä parmesaani raastetta.
(Joillakin hoidokeistani on maitoallergia,
joten jätin parmesaanin osasta leivistä kokonaan pois.)



Nostele patongit sekä sämpylät pellille leivinpaperin päälle 
ja laita ne heti 250-275 asteiseen uuniin,
noin 15 minuutiksi.

Sumuta uunia vedellä juuri ennen leipien laittoa uuniin
ja uunista tultua jätä tuoreet sämpylät ja patongit ilman leivinliina
jäähtymään.




Elämän tarkoitus ei ole olla aina helppoa, nättiä 
tai kivaa.
Vaan se välillä kolhii ja heittelee,
mutta tämähän sitä elämää on...

Rakkaudella 
-Tupu-

Kommentit