Parmesaani-valkosipuli sisarussämpylät yrttiöljy sydämellä
Näin kevään kynnyksellä on aivan ihanaa valmistaa yrtti-sydämellisiä sisarsämpylöitä.
Tuon yrttisydämen voi toki maustaa vaikka millä ihanilla yrteillä.
Esim. valkosipuli-persilja on aivan ihana maku pari tai öljyyn lisätty rosmariini on aivan nappi
valinta parmesaanin kanssa.
Tällä kertaa kuitenkin öljyseokseen pääsi ruohosipuli, valkosipuli sekä
ripsaus timjamia.
Sämpylät
3 dl kädenlämpöistä vettä
(1 dl leipäjuurta ja nokare tuorehiivaa)
tai 25 g tuorehiivaa
n. 1 dl parmesaani raastetta
1 tl ruususuolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä
Yrttiöljy
1 tl ruususuolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä
Yrttiöljy
n. 1/2 dl öljyä
2 rkl ruohosipulisilppua
1 tl valkosipulimurskaa
ripsaus timjamia
Pinnalle
2 rkl ruohosipulisilppua
1 tl valkosipulimurskaa
ripsaus timjamia
Pinnalle
sumuta vedellä
raasta pintaan vielä parmesaania
sekä rouhittua valkosipulia
Sekoita veden joukkoon joko tuorehiiva tai juuritaikinaa ja nokare hiivaa.
(Minun juuritaikinani on vielä niin nuorta,
että se tarvitsee joukkoon hieman aitoa nostatetta.)
Sekoita joukkoon kaikki ainekset ja vaivaa sitä kunnolla niin,
että taikina irtoaa kulhon reunoista.
Pyörittele heti taikinasta saman kokoisia sämpylöitä
ja asettele ne uunin kestävään vuokaan
(minulla irtopohjavuoka, jonka pohjalle rypistelin leivinpaperin).
Jätä sämpylöiden väliin sentti väliä.
Näin ne kohotessaan ottavat kiinni toisistaan.
Valmisita tässä kohtaa yrttiöljy.
Sekoittaen kaikki ainekset sekaisin.
Anna leivän kohota vähintään puolituntia
tai niin, että sämpylät ovat hieman kiinni toisissaan.
Sumuta tai voitele sämpylät vedellä ja raasta pinnalle parmesaania.
Tee sämpylöiden keskelle kuoppa joko sormella tai puukapustan varrella
ja laita pikkulusikalla öljyä kuoppaan.
Meille tulikin menoja juuri kun olisin laittanut leivän uuni paistumaan. Siispä laitoinkin leivän jääkaappiin ja jatkoin
aamulla leivän valmistusta.
Jääkaapista oton jälkeen annoin leivän jäähtyä tunnin verran ennen kun sumutin sen uudestaan
ja laitoin uunin paistumaan.
Ai ai, kuinka tulikin herkullisen kuohkeaa sekä maukkaan makuista leipää tarjolle meidän
välipalapöytäämme.
Paista sisarussämpylät 225 asteessa
noin 12-15 minuuttia.

Hyvä parisuhde tehdään yhdessä.
Pienillä teoilla on iso vaikutus.
Sydämellisesti sinun
-Tupu-
Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun kommentoit