MUU kink*u-kasviskiusaus
Valmistin tänään kaksi ruokaa.
Nämä kinkkukiusaukset, toinen tavallisesta palvikinkku rouheesta
ja toisen taasen kasvispohjaisesta MUU kink*usta valmistettu, josta muuten nyt teille kirjoitan.
Aloin kiusausten valmistuksen jo edellisiltana.
Raastoin juustoa ja otin sulamaan yön yli myös kilon pakaste perunasipulisekoitusta sekä
puoli pussia (puoli kiloa) pakastekasviksia.
Kaada kasvis/perunaseos uunivuokaan ja mausta se.
Heti herättyämme aamulla aloin valmistamaan
kasvisruokaan juustoista kasviskastiketta.
Laitoin kattilaan juoksevaa margariinia
ja vehnäjauhoja. Sekoittele seosta hetken
ja lisää joukkoon kaurajuomaa tai täysmaitoa.
Sekoittele seosta hyvin,
ettei seoskeen jää paakkuja.
Lisää kuuman kastikkeen joukkoon sulatejuustoa pieninä paloina
ja mausta currylla ja kasvisliemikuutiolla.
Sekoittele kastiketta hyvin pohjasta asti,
ettei se pala pohjaan.
Lisää joukkoon vielä kasvikset
ja jätä kastike hetken aikaa makustumaan liedelle,
jonka olet ottanut pois päältä.
Kaada juustokastike peruna/kasvisseoksen joukkoon
ja sekoita kaikki sekaisin.
Ripottele vuoan pinnalle vielä juustoraastettaennen uuniin laittoa.
Paista vuokaa uunissa 200 asteessa noin tunti
ja anna vuoan hautua uunissa jälkilämmöllä
vielä toisen tunnin ennen syöntiä.
1 kg perunasipulisekoitusta
1/2 kg parsakaali-kukkakaali-porkkanseosta
2/3 tl ruususuolaa
1 tl kuivattua timjamia
Juustoinen kasviskastike:
2 rkl juoksevaa margariiniä
1 dl vehnäjauhoja
n. 8 dl kaurajuomaa
n. 1 dl viherpippurin makuista sulatejuustoa
1 rkl currya
1 kasvisliemikuutio
n. 1 dl juustoraastetta
Nauti elämästä,
joka solullasi.
Otetaan ilo irti elämästä.
-Tupu-
Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun kommentoit