Paistettu wokkilaatikko


Tällä ensimmäisellä kesäloma viikolla on tullut toteutettua jo niin paljon kaikkea ihania lomatoiveita 
ja paljon sellaistakin mistä ei edes osannut edes unelmoida.


Esim. Pyynikin Smokehoussa tulin käytyä,
jonka sivuutimme niin monen monta kertaa koiralenkeillämme.
Maistoin MM-kilpailuissa kisaava mustikkalonkeroa,
jonka jälki maku sai sukat pyörimään jaloissa.

Samaisessa paikassa fiilisteltiin niin ihanaa lava karismaa
(tällä kertaa omamme 😉).
Täällä muuten esiintyy mm. lauantaina 22.7. 2023 
Jenni Mustajärvi, jota haluaisimme innolla päästä ystäväni kanssa katsomaan.


Mutta eiköhän jatketa taasen tämän tutun ja turvallisen ruoan parissa.

Tässä ruoasta taisi tulla meidän uusi hitti ruoka.
Helppoa ja nopeaa sekä herkullista.
Miksi mulle ei koskaan oo tullut mieleen tehdä wokkia uunissa.
On tämä sen verran herkkua ruokaa.



Mulla oli pakasteessa valmiita paistettuja pihvejä.
Sulattelin pihvit ja suikaloin ne tähän wokkiin, 
mutta possun tilalle tähän herkkuun sopisi 
vaikka broilerin suikaleita tai jauhelihaa.


2 pss nuudelia
n. 2 dl possunsuikaleita
1 l vettä
3 kananmunaa
2 nuudeli pss mausteet
3 rkl makeaa chilikastiketta
3 rkl soijakastiketta
1 tl yrttisuola herbamarea

 Ota nuudeli pussit ja rutistele se käsissäsi.
kaada sitten nuudeli murskat uunivuokaan.
Lisää joukkoon paistetut possunsuikaleet ja sekoita veteen munat sekä mausteet.

Laita vuoka uuniin 200 asteeseen vartiksi.
Lisää vuokaan juustoraastetta ja laita vuoka takaisin uuniin 20-30 minuutiksi.


Muista,
että tulevaisuus tulee
päivä kerrallaan.

-Tupu-

Kommentit