Juustoinen kanaton kastike



Meillä oli niin ihana viikonloppu.
Lauantai aamulla lähdimme Mutsin kanssa kauppaan 
ja söimme yhdessä.
Iltapäivällä poikani tuli meille ja saimme niin paljon asioita tehtyä.
Olin laittanut oikein listan asioista joissa tarvitsemme apua ja 
kävimme asiat kohta kohdalta lävitse.
Nyt on asiat taasen hanskassa ainakin jonkin aikaa,
ennen kun tulee taasen jotain tenkkapoota vastaan.

Sunnuntaina sitten tuli myös tyttäreni ja hänen poikaystävänsä sekä Mumsku syömään.
Nämä sunnuntailounaat ovat niin ihania kokoontumisia.



1 rkl juoksevaa margariinia
250 g muu kasvissuikale hunajainen
(toki voit käyttää perinteistä broilerisuikalettakin)
1 sipuli
1 pieni punainen paprika
n. 1-2 dl parsakaalia
n. 1 dl vehnäjauhoja
6 dl vettä
2 dl juustoista kaurakermaa
3 rkl currya
1 rkl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta 
1 kanaliemikuutio
vajaa 1 tl ruususuolaa
lehtipersiljaa


Lorauta kattilaan tilkka margariinia.
Laita "Broilerisuikale" ja sipuli silppu kattilaan.
Paistele seosta pikkuhiljaa sekoitellen ja lisää joukkoon hetken päästä 
jauhot ja sekoittele seosta.
Lisää vesi ja mausteet sekä kanaliemikuutio.
Anna kastikkeen sakeentua ja leikkaa sillä välin paprikat sekä parsakaali pieniksi paloiksi.
Kaada joukkoon kasvikset sekä kaurakerma.
Leikkaa vielä joukkoon lehtipersiljaa.
Maista vielä ennen kastikkeen tarjoamista.
Tarjoile kasti pastan tai riisin kanssa.



Et voi mennä ajassa taaksepäin
ja muuttaa alkua,
mutta voit aloittaa siitä
missä nyt olet 
ja muuttaa loppua.

Rakkaudella
Tupu

Kommentit

  1. Kanaliemikuutio ei ole vegaanista! Kannattaa siis ottaa tuo tunniste pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kanaliemistä on vegaanista, mutta kiitos otin vegaanisuuden pois, koska niitä on vaikeampi löytää tavallisesta ruokakaupasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun kommentoit