Valkosipulista hapanjuurileipä 3 viikko


Olen tässä väkertänyt kolmatta viikkoa tämän juuritaikinani kanssa.
Täällä siis on tehty juuresta, joka viikko uutta leipää tai sämpylää ja olen jättänyt noin desin juurta uuteen lasiseen kannelliseen, mutta aukinaiseen kulhoon, johon sitten lisään 1dl luomu vehnäjauhoja sekä 1 dl noin 40 asteista vettä.

 (Älkää sitten vain kysykö minulta, että pitääkö 
 kulhon olla aina puhdas,
mutta minä nyt vain olen itse joka kerta juuren kipannut uuteen puhtaaseen lasi purkkiin.
Muistelisin että Mummolassani juuri jäi tosiaan aina tiinuun odottamaan sitä seuraavaa leivontaa.)
Täytyykin keskustella asiasta Mumskun kanssa, koska tiedän hänen niin monen monta kertaa leiponeen leipäjuuresta meidän lapsuudessamme niitä herkullisia ja maukkaita ruis- sekä hiivaleipiä. 

 

Olen vielä ripauttanut kuivahiivaa hippusellisen leipätaikinaani,
koska tämä hapanjuureni on vielä niin nuori, ettei siinä ole tarpeeksi ytyä kohottamaan leipiäni.

Tämä leipäni on siis viime viikon luomuksia ja nyt jo suunnittelen viikon keskipaikkeille uutta leivonta sessiota.

N. 1 dl juurta
5 dl kädenlämpöistä vettä
2-3 valkosipulinkynttä
ripaus kuivahiivaalisää
1 1/2 tl ruususuolaa 
1 rkl hunajaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä



Kaada juuri ja vesi kulhoon ja ala 
lisäämään aineksia taikinaan.
Jauhoja kannattaa lisätä pikkuhiljaa.
Kun taikina alkaa irtoamaan kulhon reunoilta kannattaa jauhoja enää lisätä varovaisesti
taikinaan.
Kohota taikinaa mielellään seuraavaan päivään tai 
tee taikina aamulla ja paista leipä illalla kypsäksi uunissa 
225 asteessa noin 30 minuuttia.



 
Älä koskaan kuuntele niiden neuvoja,
jotka ei itse uskalla.

-Tupu-

Kommentit