Juustoiset kukkakaalipihvit curry-smetanakastikkeella

 

Mahtavan ihanaa lauantai-aamua teille kaikille.
Katselen tässä areenalta vanhaa kotimaista sarjaa ja syön juuri aamupalan.
Seuraavaksi ollaan lähdössä Oton kanssa aamulenkille.
Tästä tulee niin mahtava lauantai...


Olemme nyt Murun kanssa syöneet koko viikon vegaanistaruokaa, 
niin siis piti olla tänäänkin, 
mutta aina ei voi mennä kuin Strömsössä.

Meillä syödään siis tänään uusiaperunoita
 ja kukkakaalipihvejä sekä kylmää kauraista smetana-kastiketta.
Kukkakaalipihvit sekä kastikkeen samoin kun salaatin tein valmiiksi jo eilen iltasella perjantaina.
Näin carry-kastikekin kerkesi makustua rauhassa.

Pst: Muru kyseli vielä eilisiltana myös voisiko välillä olla taas 
keitettyjä porkkanoita?
(Miten minä olen voinut unohtaa, Muru on ihan porkkana friikki)
No, Muru kuori kulhollisen porkkanoita,
joita keittelen tänään uusienpottujen kanssa

Tarkoitukseni oli niin tehdä näistä pihvistä vegaanisia, mutta toisin kävi.
Pihvini ei vaan tykännyt millään pysyä koossa ja näin parhaaksi lisätä kukkakaalipihvi-seokseni
joukkoon kananmunan ja siinä samaan syssyyn joukkoon pääsi myös tavallista juustoraastetta.
Johan alkoi Lyyti kirjoittaa, kun sai Lasselta osoitteen.


1/2 pientä kukkakaalia
1/2 pkt halloumia
1 dl juustoista kaurakermaa
n. 1 dl laktoositonta juustoraatsetta
1 kananmuna
1/2 tl herbamarea
1 tl currya
1/2 tl mustapippuria

Leikkaa kukkakaali ohuiksi siivuiksi ja leikkaa siivut silpuksi.
Lisää raastettu halloumi sekä muut ainekset. Sekoita hyvin ja anna hetki tekeytyä ennen pihvien paistamista.
Paista pihvit lettupannulla tai paistinpannulla lusikalla kauhaisten seosta ja lusikalla levitellen pihvi sileäksi.
Paista kumminkin puolin kauniin kullan keltaisiksi.



Tarjoile pihvit kylmällä täyteläisellä smetanaisella carry-kastikkeella.

n. 2 dl kauraista smetanaa
1/2 tl herbamarea
3 kevätsipulin vartta tai
1/2 dl ruohosipulia
1/2 tl currya

Sekoita kaikki huolella sekaisin ja anna makustua kaikessa rauhassa jääkaapissa ennen tarjoilua.



Uskalla seikkailla omalla polullasi.
Maailma on sinun.

-Tupu-

Kommentit

  1. vaikuttaa herkulliselta:) tätä on kokeiltava:) näin kesällä kasvikset maistuu kyllä niin hyviltä. Ihanaa lauantaipäivää teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kesä ja kasvikset ne vain niin kuuluvat yhteen.
      Mukavaa loppu viikkoa sinne.

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun kommentoit