Vegaaninen savutofulevite



 Tiätteks, täään tunteen...
Koko meidän asunto on nyt katosta lattiaan puunattu,
pesty ja tuunattu.
Pesukone on kolmannen kerran tänään päällä.

Mikä ihaninta parvekekin on nyt imuroitu,
sekä kaikki parvekkeen kasvit on nyt leikattu.
Juu, kuulitte ihan oikein, 
meillä siis leikattiin pelakuu sekä yrtit vasta nyt,
koska meillä oli se kurja vesivahinko syksyllä
ja jouduimme pika pikaa muuttamaan kotoa pois. 
Siinä jäi kaikki parvekeen kasvit sekä muut aivan retuperälle.
No, nyt on sitten tämäkin murheenkryyni hoidettu.
(Mutta kattellaan sanoi,
mitä tälle jo kerran melkein kompostiin joutuneelle
pelakuulle kuuluu ensi kesänä???)



Minä olen tykästynyt tofuihin.
Niitä saa eri marinaadein ja sekös onkin ihanaa.
Rakastan tofun monipuolisuutta.
Senkun rutistat tofusta liiat nesteet pois ja murennat sen pannulle
 ja ruskistat sen vaikka kuin jauhelihan, kanan tai kalan.
Erityisesti savustettu tofu käy kalan tilalle paremmin kuin hyvin.

Ei muuta kuin kokeilemaan...
Esim. tällä ohjeella on hyvä alkaa tofujen makustelu.
Tämä ihana levite sopii niin leivän väliin tai vaikka keitetyn pastan 
joukkoon laitettavaksi.
Maku on jotain niin ihanaa, 
että nokarettakaan levitettä ei jää käyttämättä.



Itse ostan omat tofuni Lidlistä,
koska hinta laatu suhde on niin hyvä,
ettei oikein muut kaupat pääse samaan tasoon.
Samoin heillä on niin paljon erilaisia marinaadeja tofuille,
että vain oma mielikuvitus on rajana ruoan suhteen.

Mutta nyt tämän ihanaakin ihanemman vegaanisen
voileivän levitteen/pastakastikkeen kimppuun.

159 g vegaanista tuorejuustoa
3-4 vegaanista majoneesia
180 g savustettua tofua
4 rkl limen tai sitruunan mehua
2 rkl kuivattua tilliä
1/2 dl suikaloitua purjoa, ruohosipulia tai punasipulia
n. 2 rkl kaprista maunmukaan
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Leikkaa sipulit pieniksi samoin kapris 
ja sekoita kaikki huolella sekaisin.
Anna seoksen makustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

 


Rakastetaan toisiamme...
Meissä jokaikisessä on sitä jotain...
Onneksi on...

Rakkaudella
-Tupu-

Kommentit