Taco juurespelli

 

Mikä ihana auringonpaiste tuolla ulkona oikein onkaan.
On jotenkin niin keväinen fiilis.
Tulimme juuri lasten kanssa ulkoa sisälle.

Olin jo eilen lohkonut juurekset kulhoon jääkaappiin tätä aamua varten.
Samoin valmistin eilen myös dippi-kastikkeen ruoalle
eli sekoitin vain kaupan valmis dippi-jauheen soijajogurtin joukkoon.
Näin dippi on saanut rauhassa makustua.

Kaadoin juurekset syvälle uunipellille ja maustoin ne vielä ennen ulos lähtöämme.
Sisään tullessamme aloin miettiä josko sittenkin laitan juuresten päälle taco-jauhis murun enkä teekään suunnittelemaani kalapullia sekä kasvispihvejä juurespellin kaveriksi.

Pst...
Minä en kuorinut mitään muita juureksia,
kuin sipulin ja bataatin
eli tämä on todella nopea ruoka valmistaa.


Murun poikakin tuossa viestitteli, että ottaa Otto-koiran mukaan mökille viikonloppua viettämään.
Millähän sitä taas osaa olla viikonlopun ilman Ottoa ja ulos vientejä.
Täytyy varmaan ottaa siivousliina kouraan ja puunata paikat lattiasta kattoon sitten tänä viikonloppuna.




1/2 isoa bataattia
1 iso sipuli
4 pientä punajuurta
5 porkkanaa
2 isoa perunaa
3 kynttä valkosipulia

1/2 dl öljyä
1 tl yrttisuolaa
1 tl mustapippurirouhetta
1/2 dl ravinto hiivahiutaleita tai juustoraastetta
n. 3 dl käsin murskattuja nacho-sipsejä

200 g kasvipohjaista muu jauhisMuru tacoa
tämän tilalle voi laittaa myös jauhelihaa ja maustaa sen texmex mausteella




Sekoita mausteet lohkottujen juuresten joukkoon ja kaada jauhisMuru kaiken päälle.
Laita uuniin paistumaan 200 asteeseen noin 40 minuutiksi.

Tarjoile ruoka soijajogurttiin tai kaurafreiceen sekoitetun valmis dippimausteen kanssa.

Ai, että tää ruoka ihan oikeasti katosi pelliltä.

Pst. Minulla uunissa oli samaan aikaan myös kaalilaatikko.
Nyt on siis koko viikonlopun ruoat tehtynä yhdellä uunin lämmitys kerralla.
Kätevää sanon minä 😋



Tämä on sitä arjen luksusta.

Nauti kaikilla aisteilla.
-Tupu-


Kommentit