Juustoinen kasviskiusaus


Minä olen pitkään vältellyt kasviskiusauksen tekoa.
Aina kun on ollut kasviskiusauksen vuoro ruokalistallamme
meillä on ollut niin paljon ruokia, etten ole valmistanut kiusausta laisinkaan.
Nyt otin kauhan käteen ja ajatteli, että kiusausta tulee on sitten muita ruokia jääkaapissa tai ei
ja onneksi olin päättäväinen.
Me Murun kansaa rakastuimme tähän ruokaan.
Sovimme, että tätä herkkua löytyy meidän ruokapöydästä tasaiseen tahtiin.



Tämä ruoka on helppo valmistaa ja jos aikaa on tuon juustoisen kasviskastikkeen voi hyvin tehdä edellis- iltana valmiiksi.
(Näin minä tein tuon oman kastini kanssa).

HUOM:
Tämän kastikkeen voi tarjota pastan kanssa talaisenaan,
jos et tällä kertaa halua tehdä kasviskiusausta. 



Juustoinen kasviskastike:

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 parsakaali
3 rkl öljyä
1 dl vehnäjauhoja/ gluteenittomia jauhoja
5 dl gluteenitonta kaurajuomaa
1 tl ruususuolaa
1-2 rkl currya
1 rkl paprikajauhetta
1 kasvisliemikuutio
2 1/2 dl kaurakermaa makuna juusto
n. 1 dl koskenlaskija sulatejuustoa

Pilko ja suikaloi kasvikset ja laita ne
 öljytikkaan kattilaan paahtumaan.
Lisää joukkoon parin minuutin kuluttua myös vehnäjauhot ja hetken päästä myös kaurajuoma.
Sekoittele kastia huolella, ettei siihen jää paakkuja.
Lisää joukkoon mausteet sekä koskenlaskija sulatejuustoa.
Keitä kastike kasaan ja maista lisää tarvittaessa mausteita sekä kaurajuomaa,
jos kastikkeesta tuli liian sakeaa.




Kiusaus:

1 kg perunasipulisekoitusta
sekä 
juustoista kasviskastiketta

Pinnalle:

juustoraastetta

Kaada perunasipulisekoitus uunivuokaan ja kaada juustoinen kasviskastike joukkoon.
Sekoita huolella ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.
Paista uunissa 200 asteessa noin tunnin verran.
Laita sitten uuni pois päältä ja mene vaikka ulos lenkille tai lasten kanssa leikkimään.
Tultuanne ulkoa tunnin kahden päästä teitä odottaa uunissa herkullinen suussa sulava kiusaus. 




Pienikin hellyyden sana,
voi täyttää sydämen onnella.

-Tupu-

Kommentit