Lihakastike
Murun kanssa tätä taasen vietettiin, tuttuun tapaan.
Käytiin kaupoilla sekä kuunneltiin viikolla ostamaamme radiota.
Nyt on kuunneltu vaikka ja mitä ihania kanavia.
Mm. Eilinen ohjelma entisten nuorten sävelradio vei
muistot nuoruuteen ja serkkuuni.
Kuinka kuuntelimme yhdessä kappaleita jotka tuovat nyt
niin muistot mieleen.
Serkkuni kirjoitti kappaleiden nimet sekä laulajan
vielä vihkoon ylös.
Ajattelinkin kysyä Annelilta onko vihkoista enään yhtään jäljellä?
300 g possun suikalelihaa
1/2 kg pakaste kukkakaali,parsakaali,porkkana sekoitusta
1 kasvisliemikuutio
1 dl gluteenitonta jauhoseosta/vehnäjauhoja
1 l vettä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl ruususuolaa
1 tl mustapippurirouhetta
1/2 dl gluteenitonta soijakastiketta
Paista padassa possun suikaleet.
Kun lihat on saanut kauniin värin pintaasa lisää jauhot.
Kun jauhot ovat hetken paahtuneet padassa lisää joukkoon vesi ja tomaattimurska.
Mausta kastike ja lisää loputkin ainekset kastikkeen joukkoon. Jätä pata porisemaan puoleksi tunniksi.
Sekoittele kastiketta silloin tällöin, ettei lihat ym. jämähdä kastikkeen pohjaan.
Laita liesi pois päältä, mutta jätä kastike vielä jälkilämmölle tekeytymään.
Hiljaisuudessa
oppii kuuntelemaan itseään.
Nautitaan rauhasta
ja
toisitamme.
-Tupu-
Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun kommentoit