Helpot leipäset

 



Olen taasen alkanut heräillä hieman aikaisemmin.
Näin saan jo jotain aikaiseksi ennen lasten tuloa hoitoon.
Samoin koitan edelleen saada tehtyä paljon iltaisin seuraavan päivän touhuja auttaen.
Nämä leivät/sämpylät ovat yksi hyvä esimerkki,
siitä kuinka edellispäivän touhuilu tuo aamuun todella paljon apua.




Olen taasen aloittanut leipomaan osan leivistämme itse.
Tämä mukavan helppo vaivaamaton taikina ei tarvitse muuta,
kun tilan illasta aamuun jääkaapissa.

7 1/2 dl kylmää vettä
1 rkl ruususuolaa
1 pss kuivahiivaa
2 dl kauraleseitä
3 dl hiivaleipävehnäjauhoja
5 dl vehnäjauhoja




Sekoita puuhaarukalla kaikki ainekset sekaisin ja laita keittiöpyyhe 
kulhon päälle.
Sitten vain kulho jääkaappiin ja odottamaan seuraavaa aamua.
Lusikoi aamusella kahta lusikkaa apuna käyttäen kekoja uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista leipäsiä 180 asteessa 30 minuuttia.



Mikä on tehty rakkaudella
on tehty hyvin.

Rakkaudella
Tupu

Kommentit