Bataatti-kukkakaalirieskat

 


Taas on aamupäivä menty ulkona lasten kanssa.
Pystyttiin nauttimaan auringosta ja kesäisestä säästä hieman pidempään, kuin yleensä.
Tänään kun ei tarvinnutkaan suunnitella mitään erikoista ruokaa sun muuta, 
kun eilen tuli tehtyä siskonmakkarasoppa sekä vege-jauhiskeittoa.
Näiden lisäksi paistelin vielä rieskoja, vuokaleivän sekä uunijuustoa.
Nämä kerran viikossa tehdyt spurtti-päivät pitävät viikkomme suhtḱoht planssissa.



Minä olen niin hurahtanut tuohon kukkakaalin ja bataatin sympioosiin.
Juustoista kukkakaali-bataattimuusia on nyt tullut tehty jo pariin otteeseen.
Tänään lasten päiväuni aikaan minulle tuli mieli koittaa tehdä rieskaa muusita.
Tuli kyllä herkullista ja pehmeää rieskaa meillä välipalapöytään.
Juustosiivut vain rieskan päälle ja rieska ääntäkohti.

3 dl bataatti-kukkakaalimuusi
1/2 dl vettä
1 kananmuna
ripaus ruususuolaa
n. 3-4 dl vehnäjauhoja/ gluteenittomia jauhoja

voitele rieskat juoksevalla margariini tipalla

Sekoita kaikki ainekset.
Sekoita jauhot joukkoon juuri ja
juuri sen verran, että ainekset sekoittuvat keskenään.
Nostele taikinasta lusikalla airfyerin leivinpaperin päälle.
Taputtele kasat vehnäjauhoja apuna käyttäen litteiksi rieskoiksi.
Voitele rieskaset juoksevalla margariini tipalla ja jatka paistamista vielä pari minuuttia.
Paista rieskoja 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Katsele hieman kuinka rieskaset paistuvat, 
jottei rieskasi ole aivan palaneita käppyröitä.


Se on aina tallessa,
sinussa.
-Tupu-

Kommentit