Kylmässä kohotettu pizzataikina

 



Valmistin eilen pizzoja poikani kanssa.
Hän oli käymässä luonamme.
Olen enemmän kuin tyytyväinen, koska saimme tapaamisella paljon aikaiseksi niin työ- kuin muissakin asioissa.
Tänään taas kävimme pojan kanssa kyläilemässä Mumskulla.
Nyt kun Murulla on tuo ruusu jalassa, niin olen suhannut puolitoista viikkoa joka päivä autolla minne milloinkin. Minä joka en ole ajellut mitä nyt kauppareissuja harvakseltaan.
Tänään vein myös Murun terveyskeskukselle ja saimme tietää, että tulehdusarvot ovat laskeneet oikein kunnolla.
JESS... Ihania uutisia tälläiset.


Pizza pohjan leivoin jo edellis päivänä ja laitoin sen jääkaappiin.
Näin siihen saa paljon enemmän makua.

6 dl haaleaa vettä
n. 14 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl ruususuolaa
2 rkl öljyä


Kaada haalea vesi kulhoon ja ripottele joukkoon 1 dl vehnäjauhoja sekä kuivahiiva ja suola.
Vatkaa seos hyvin sekaisin ja lisää sitten vehnäjauhoja pikkuhiljaa seoksen joukkoon.
Lisää loppuvaiheessa joukkoon myös öljy.
Taikina saa jäädä hieman löysäksi.
Laita kelmu kulhon päälle ja kulho jääkaappiin ainakin yhdeksi yöksi.
Muista herätellä taikinaa joka päivä vaivaamalla sitä hieman.
Ottaessasi taikinaa leipoaksesi pizzoja anna taikinan tekeytyä huoneen lämmössä noin tunnin tai pari ennen pizzapohjan kaulitsemista.



Tärkeintä on se mitä olemme toisillemme.

-Tupu-

Kommentit